Iranin viimeaikaiset tapahtumat eivät ole vain uutisotsikoita kaukaisesta maasta, vaan ne toimivat peilinä, joka paljastaa autoritaarisen vallan perusluonteen ja sen haurauden. Viimeisin kriisi on ollut poikkeuksellisen verinen. Iran Internationalin mukaan hallinnon vastatoimet ovat saattaneet johtaa jopa tuhansien mielenosoittajien kuolemaan. Kyse ei ole vain tilastoista tai arvioista, vaan konkreettisista ihmiselämistä, jotka ovat päättyneet siksi, että he vaativat oikeuksiaan ja ihmisarvoa.
Iranin yhteiskunta on nuori, koulutettu ja yhä tietoisempi siitä, millaisia vapauksia muualla maailmassa pidetään itsestäänselvinä. Tästä huolimatta maan johto vastaa kasvavaan tyytymättömyyteen kovalla kädellä. Taloudellinen ahdinko, korkea inflaatio ja tulevaisuuden näkymien puute painavat kansalaisia, mutta sen sijaan että hallinto pyrkisi lievittämään näitä ongelmia, se turvautuu pelkoon ja väkivaltaan. Siinä missä demokraattiset järjestelmät etsivät ratkaisuja keskustelun kautta, Iranissa mielenosoitukset nähdään uhkana, joka on murskattava hinnalla millä hyvänsä.
Laajamittainen väkivalta kertoo ennen kaikkea epävarmuudesta vallan huipulla. Johto, joka luottaa omaan legitimiteettiinsä ja kansansa tukeen, ei tarvitse aseistettuja joukkoja tukahduttamaan rauhanomaisia vaatimuksia. Kun vastauksena on ampuminen, pidätykset ja joukkokuolemat, viesti on selvä: hallinto pelkää kansaansa. Pelkoon perustuva valta vaatii jatkuvaa kiristämistä, koska pelko menettää tehonsa ajan myötä. Jokainen tukahdutettu protesti kasvattaa seuraavan vastarinnan voimaa.
Iranin kriisi ei ole yhden teeman tai yksittäisen kipinän seurausta. Se on monien vuosien aikana kasaantuneen turhautumisen purkaus. Taloudellinen epätasa arvo, laajalle levinnyt korruptio, naisten oikeuksien järjestelmällinen polkeminen ja sananvapauden puute muodostavat kokonaisuuden, jossa ihmiset kokevat olevansa vailla vaikutusmahdollisuuksia. Kun rauhanomaiset keinot suljetaan pois, kaduille lähteminen näyttäytyy viimeisenä vaihtoehtona.
Erityisen paljastavaa on hallinnon tapa rajoittaa tiedonkulkua. Internetyhteyksien katkaiseminen ja viestinnän estäminen eivät ole merkkejä vahvuudesta, vaan heikkoudesta. Johto tietää, että totuus tapahtumista on vaarallisempi kuin yksikään mielenosoitus. Kuvien ja kertomusten leviäminen murtaa virallisen tarinan ja tekee yksittäisistä uhreista koko kansan yhteisen kokemuksen. Samalla se herättää kansainvälisen yhteisön, joka ei voi enää vedota tietämättömyyteen.
Kansainvälisen yhteisön rooli on kuitenkin ristiriitainen. Tuomitsevat lausunnot ja pakotteet ovat tärkeitä signaaleja, mutta ne eivät yksin riitä muuttamaan syvälle juurtunutta autoritaarista järjestelmää. Liian usein Iranin kansa jää suurvaltapolitiikan varjoon, kun huomio keskittyy ydinaseisiin, alueelliseen turvallisuuteen ja taloudellisiin intresseihin. On silti kysyttävä, voiko kestävää vakautta rakentaa sivuuttamalla ihmisoikeudet. Historia osoittaa, että vapauden puute johtaa lopulta uusiin kriiseihin.
