Trumpin Iran-uhkaukset: Kun suurvaltapolitiikka ohittaa kansainvälisen oikeuden
Asiantuntijat ovat toistuvasti osoittaneet, että tällaiset iskut eivät kaataisi Iranin hallintoa, vaan pikemminkin vahvistaisivat sitä. Kun ulkopuolinen suurvalta pommittaa siviiliväestöä, ihmiset eivät kapinoi omaa johtajaansa vastaan, he sulkevat rivinsä. Tämä on historiallinen fakta, jonka Washington tuntuu unohtavan joka kerta uudelleen, tai sitten se ei ole koskaan piitannutkaan siitä.
Siviilikohteisiin kohdistuvat iskut rikkovat kansainvälistä oikeutta. Asia on niin yksinkertainen kuin se kuulostaa. Länsimainen järjestelmä on vuosikymmeniä tuominnut juuri tällaisia tekoja, kun niitä ovat suorittaneet toiset. Kun Yhdysvallat toimii samoin, ei ole kyse kaksinaismoralismista enää, vaan siitä, että koko kansainvälinen normijärjestelmä osoittautuu pelkäksi kulissiksi. Vahvimmalla on oikeus, heikommalla ei.
Trumpin päätöksenteko on karannut kauas mistään kollektiivisesta harkinnasta. Neuvonantajat, jotka ovat uskaltaneet haastaa häntä, ovat poistuneet kuvioista yksi toisensa jälkeen. Mitä jää jäljelle, on järjestelmä, joka peilaa johtajan omia käsityksiä takaisin hänelle ilman kriittistä vastavoimaa. Tässä piilee konkreettinen vaara: ei se, että päätökset ovat vääriä, vaan se, että kukaan ei pysty enää korjaamaan niitä ennen kuin on liian myöhäistä.
Räikeintä on se, miten avoimesti väkivalta on muuttunut Trumpin retoriikassa kunnian asiaksi. Hän on ylpeillyt julkisesti vihollisjohtajien tappamisella, esittänyt sen saavutuksena. Tällainen puhe ei ole tyhjää symboliikkaa, se muovaa sitä, mitä ihmiset pitävät normaalina politiikkana. Kun väkivalta normalisoituu, diplomatia alkaa näyttää naiivilta haaveilulta ja kompromissi heikkouden merkiltä.
Kaiken taustalla on maailmankuva, jossa Yhdysvalloilla on synnynnäinen oikeus päättää muiden maiden kohtalosta. Trumpin kommentit siitä, että Iranin johdon pitäisi hakea häneltä hyväksyntä, kertovat ajattelutavasta, joka ei ole kadonnut minnekään siirtomaavallan loputtua, se on vain saanut uuden muodon. Kansojen oikeus päättää omista asioistaan on periaate, jota sovelletaan valikoivasti sen mukaan, paljonko öljyä maassa on tai kuinka paljon se uhkaa amerikkalaisia talousintressejä.
Ongelma ei kuitenkaan synny eikä kuole yhden miehen mukana. Trump on räikeä, mutta hän on ennen kaikkea osoitus siitä, mitä järjestelmä sallii. Sotilaallinen ylivoimaisuus, korporaatioiden poliittinen vaikutusvalta ja imperialistinen ulkopolitiikka ovat olleet olemassa kauan ennen häntä. Hän on näiden rakenteiden tuote, ei poikkeus niistä.
Siksi kysymys ei ole se, onko Trump henkilönä vaarallinen. Oleellisempaa on kysyä, miksi tällainen politiikka ylipäätään on mahdollista ilman aitoa demokraattista valvontaa. Päätökset, jotka voivat sytyttää alueellisen tai laajemmankin sodan, tehdään käytännössä yhden miehen toimistossa ilman todellisia jarruja. Tämä ei ole yksittäinen häiriö, se on rakenteellinen ongelma, joka odottaa seuraavaa ilmentymäänsä.