Hallitus tuntuu kuvittelevan, että nälkä ja syvä epätoivo ovat tehokkaita porkkanoita, jotka saavat ihmiset juoksemaan töihin. Kun Suomen viimesijainen turvaverkko vedetään näin kylmästi silppuriin, on pakko katsoa totuutta silmiin: mitä konkreettista hyötyä tästä kurjistamisesta on oikeasti ollut? Samaan aikaan kun heikoimmilta viedään puolet ruokarahoista, talouspolitiikan varjolla harjoitetaan härskiä luokkapolitiikkaa, jossa varakkaiden etuuksia suojellaan muiden kustannuksella.
 

​Pelastaako toimeentulotuen leikkaus valtion talouden?

​
Oikeistohallitus tykkää selittää, että köyhimmiltä leikkaaminen on pakollista valtionbudjetin tasapainottamiseksi. Se on täyttä valetta. Toimeentulotuen puolittaminen ei luo yhtäkään uutta työpaikkaa tai korjaa talouden isoja valuvikoja.

​Tämä päätös vain siirtää laskun Kelan pöydältä suoraan hyvinvointialueiden niskaan. Suomen hyvinvointialueilla menee jo valmiiksi taloudellisesti poikkeuksellisen huonosti – ne painivat jatkuvasti jättimäisten alijäämien ja hoitojonojen kanssa. Kun Kelan automaattinen perustuki viedään alta, ihmisten on pakko hakea täydentävää ja ehkäisevää tukea hyvinvointialueiden sosiaalitoimesta. Se räjäyttää byrokratian ja hukuttaa sosiaalityöntekijät paperisotaan. Säästöjen sijaan valtiolle syntyy moninkertaiset lisäkulut leipäjonoista, häädöistä ja kriisiytyvästä terveydenhuollosta. Taloutta ei pelasteta ajamalla ihmisiä perustuslaillisen minimitoimeentulon alapuolelle. Se vain syventää hyvinvointialueiden kriisiä ja kaivaa yhteiskunnalle entistä syvempää talouskuoppaa.

​Voiko nälkä ja köyhyys parantaa työllisyyttä?

​
Päättäjät perustelevat leikkauksia sillä, että ihmiset pitää aktivoida työmarkkinoille. Mutta muuttuvatko nämä tuhannet ihmiset, joiden tuista leikattiin, salaman nopeudella terveiksi ja työkykyisiksi yrittäjiksi? Eivät tietenkään muutu.

​Toimeentulotuen varassa elää valtavasti ihmisiä, joilla on vakavia terveysongelmia, mielenterveyden haasteita ja vaikeita elämänkriisejä. Kun ihmiseltä riistetään rahat ruokaan ja lääkkeisiin, jatkuva stressi huomisesta romuttaa toimintakyvyn lopullisesti. Sellaisessa tilanteessa työllistyminen on täysin mahdotonta. Tämän politiikan todellinen ja raadollinen lopputulos on luoda Suomeen epätoivoisten ihmisten reservi, jonka on pakko suostua mihin tahansa polkuhintaiseen pätkätyöhön ilman mitään oikeuksia. Se on suora hyökkäys meidän kaikkien palkkatasoa ja työehtoja vastaan. Kyse on kylmäkiskoisesta politiikasta, jossa heikoimpia kurmutetaan siksi, että rikkaat saavat pitää omat ansaitsemattomat erityisoikeutensa.

​Lisääkö sosiaalitukien leikkaaminen asunnottomuutta ja turvattomuutta?

​
Yhteiskunnan turvallisuus perustuu sille, että jokaisesta pidetään huolta silloin, kun hätä on suurin. Miten turvallisuuden voidaan väittää lisääntyneen, kun tiukentuneet asumisnormit ajavat ihmisiä suoraan kadulle?

​Köyhiä vaaditaan muuttamaan halvempiin asuntoihin, joita ei ole edes olemassa. Se johtaa väistämättä häätöihin ja kodittomuuteen. Asunnottomuuden lisääminen luo turvattomuutta meille kaikille ja repii yhteiskunnan hajalle. Vasemmistoliiton arvoissa ihmisarvo on jakamaton, eikä ihmistä mitata rahassa tai taloudellisessa hyödyssä. Suomen perustuslaki takaa jokaiselle oikeuden välttämättömään toimeentuloon, mutta nykyinen hallitus polkee tätä oikeutta tietoisesti. Olisikin korkea aika jonkun hallituspuolueen edustajan tulla esiin ja kertoa selkeästi, miten tämä kyykytys lisää kenenkään hyvinvointia – sitä kun on mahdotonta nähdä.

​Radikaalit ratkaisut: Perustulo ja varallisuusvero kurjistamisen tilalle

​
Nykyinen kyttäykseen ja nöyryyttämiseen perustuva sosiaaliturva on tullut tiensä päähän. Pienien kosmeettisten viilausten sijaan tarvitsemme kokonaan uuden, rohkean suunnan. Monimutkaisesta tukiviidakosta on siirryttävä kaikille varmistettuun, sanktiovapaaseen perustuloon. Sen päälle tarvittavaa viimesijaista toimeentulotukea on korotettava reilusti, jotta se vastaa todellisia elinkustannuksia. Tukea ei saa koskaan käyttää rangaistuskeinona työttömyydestä tai sairaudesta. Kenenkään ei pidä joutua tinkimään ruoasta tai lääkkeistä virastojen mielivallan vuoksi.

​Myös asumiskustannusten nousu on pysäytettävä asettamalla yksityisille asuntomarkkinoille tiukka, lakisääteinen vuokrakatto, jotta keinottelu ihmisten perustarpeilla loppuu.

​Minua raivostuttaa katsoa vierestä, miten kaikkein varakkaimmille jaetaan jatkuvasti ansaitsemattomia etuuksia ja verohelpotuksia samaan aikaan, kun köyhiltä viedään leipä suusta. Miksi ne, joilla on jo kaikkea, saavat helpotuksia pelkästä olemisestaan, kun taas työttömän tai sairaan pitää anella virastoissa jokaisen euron eteen? Tämä on epäoikeudenmukaista arvopolitiikkaa. Meidän on uskallettava ottaa sieltä, missä sitä ylimääräistä on: palautetaan varallisuusvero, otetaan käyttöön kunnon miljonäärivero ja kiristetään suurten pääomatulojen verotusta progressiivisesti. Köyhyys on aina poliittinen valinta, ja nykyinen valinta on antaa rikkaiden kääriä rahat muiden kurjuudesta.

​Kun seuraavan kerran kuuntelet puheita "kannustavasta sosiaaliturvasta", katso sen tyhjän retoriikan taakse ja kysy itseltäsi: millaisessa maassa sinä suostut asumaan? Suostutko elämään Suomessa, jossa heikoimmilta riistetään oikeus ruokaan ja katto pään päältä vain siksi, että rikkaat saavat pitää ahneudella haalitut verokannustimensa? Hiljainen hyväksyntä on osallisuutta tähän kyykytykseen. On aika lopettaa kurjistaminen ja vaatia yhteiskuntaa, joka uskaltaa perustua solidaarisuudelle ja inhimillisyydelle. Jokainen, joka kääntää katseensa pois tästä vääryydestä, on valinnut puolensa – ja se puoli on heikoimpien polkijoiden puolella.