Talouskriisiä ei ratkaista pelkällä pintakiillotuksella. Tarvitaan isoja, järjestelmätason muutoksia. Painopiste on siirrettävä sokeasta rahan ja pääoman suosimisesta ihmisten hyvinvointiin ja aitoon tasa-arvoon.
 

​Talouspolitiikka ja leikkaukset – kurjistaminen on oikeistolainen harha

​
Oikeistolainen talousajattelu nojaa sitkeään myyttiin siitä, että valtio toimii kuin tavallinen kotitalous, jonka täytyy tiukan paikan tullen vain tiukentaa vyötä ja säästää. Tämä jatkuva leikkaaminen – eli niin sanottu austerity-politiikka – on taloudellinen itsemurha. Kun valtio sulkee rahahanat vaikeina aikoina, sosiaaliturvasta ja peruspalveluista katoaa pohja. Se imee samalla kaiken hapen kotimaiselta kysynnältä ja romuttaa lopulta valtion omat verotulot.

​Ajatus siitä, että yrityksen ainoa tehtävä on tuottaa mahdollisimman nopeasti voittoa osakkeenomistajille, on tullut tiensä päähän. Tätä kutsutaan uusliberalistiseksi talousopiksi, ja se on osoittautunut yhteiskunnalle tuhosaksi. Valtion velka ei ole mikään mörkö, vaan työkalu. Sillä investoidaan ihmisiin, infraan ja tulevaisuuteen silloin, kun yksityiset sijoittajat pakenevat maasta.

​Työelämän epävarmuus ja pätkätyöt murentavat Suomen talouden

​
Työmarkkinoiden jatkuva epävarmuus syö pohjaa pitkäjänteiseltä talouskasvulta. Kun määräaikaisuuksia ja pätkätöitä helpotetaan, nuorten ja perheellisten usko huomiseen murenee. Kukapa uskaltaisi ostaa asuntoa tai perustaa perhettä, jos huomisesta ei ole mitään tietoa? Tämä näkyy heti kaupassa ja asuntomarkkinoilla. Kaiken lisäksi nämä heikennykset osuvat rajuimmin naisvaltaisille aloille, mikä syventää yhteiskunnan epätasa-arvoa entisestään.

​Oikeisto väittää, että sääntöjen löysääminen luo työpaikkoja. Todellisuudessa se luo vain työssäkäyvien köyhien luokan, joka ei tule palkallaan toimeen. Nyt, kun tekoäly ja automaatio muuttavat maailmaa vauhdilla, meidän pitäisi investoida osaamiseen. Aikuiskoulutustuen lakkauttamisen sijaan Suomeen pitäisi perustaa täysin maksuton, valtion rahoittama jatkuvan oppimisen järjestelmä. Sellainen, joka takaa jokaiselle oikeuden opiskella uuden ammatin ilman pelkoa toimeentulon kaatumisesta.

​Yritysverotus ja verolait – miksi veronalennukset valuva rikkaille

​Päätökset laskea yritysten veroja ja suosia rikkaita perustuvat vanhaan uskomukseen, jonka mukaan rikkaiden rikastuminen hyödyttää lopulta meitä kaikkia. Tämä niin sanottu valumateoria (trickle-down economics) ei vain toimi käytännössä. Nämä miljardiluokan verolahjat suuryrityksille ja varakkaille osingonsaajille otetaan suoraan meidän kaikkien palveluista: terveydenhuollosta, vanhustenhoidosta ja kuntien rahoituksesta. Historia on jo näyttänyt, etteivät nämä helpotukset muutu uusiksi työpaikoiksi. Ne päätyvät veroparatiiseihin ja rikkaiden omille tileille.

​Valtion veropohjaa on vahvistettava rohkeasti. Meidän on puututtava listaamattomien, eli pörssin ulkopuolisten yhtiöiden osinkoverotukseen ja otettava käyttöön aito miljonäärivero. Myös pääomatulojen, eli sijoituksista saatujen voittojen, verotuksen on oltava progressiivista – eli mitä enemmän tienaat, sitä suurempi on veroprosentti, aivan kuten tavallisessa palkkatyössä. Yritystukiakin on karsittava kovalla kädellä. Turhat, fossiiliset ja kilpailua vääristävät tuet pitää lopettaa ja ohjata ne varat julkisiin peruspalveluihin.

​Ilmastonmuutos ja ekosialismi – kriittinen infrastruktuuri kansalle

​
Oikeiston ympäristöpolitiikka luottaa sokeasti siihen, että markkinat ja päästökauppa hoitavat homman. Tosiasia kuitenkin on, että kapitalismi – järjestelmä, joka vaatii jatkuvaa kasvua ja luonnonvarojen riistoa – ei pysty ratkaisemaan ilmastokriisiä. Tarvitsemme ekososialistista otetta. Se tarkoittaa, että valtion on ohjattava siirtymää kohti fossiilitonta yhteiskuntaan suorilla investoinneilla ja tiukoilla säännöillä, mutta niin, että se tehdään ihmisten kannalta oikeudenmukaisesti.

​Tämä vaatii myös sen, että pelastamme kriittisen infrastruktuurin, eli yhteiskunnan toiminnan kannalta välttämättömät perusrakenteet, yksityiseltä bisnekseltä. Sähköverkot, vesihuolto ja energiantuotanto ovat luonnollisia monopoleja. Niitä ei voi kilpailuttaa, joten niiden kuuluu olla kansan omistuksessa, ei kansainvälisten sijoitusrahastojen lypsylehminä. Samalla tavalla yksityinen voitontavoittelu pitää kieltää lailla asioista, jotka ovat ihmisille perusoikeuksia – kuten terveydenhuollosta, vanhustenhoivasta ja koulutuksesta.

​Tarvitaan radikaaleja toimia valtasuhteiden uusimiseksi

​Pelkkä puolustustaistelu vanhojen saavutusten puolesta ei enää riitä. Suomi tarvitsee rohkeita, rakenteellisia uudistuksia, jotka palauttavat vallan markkinoilta ja suurpääomalta takaisin tavallisille kansalaisille.

• ​Aito työntekijädemokratia: Suuryritykset on velvoitettava lailla siirtämään vähintään kolmasosa äänivallastaan ja osakkeistaan suoraan työntekijöiden omille rahastoille. Työntekijöillä pitää olla yritysten hallituksissa veto-oikeus massiivisiin irtisanomisiin silloin, kun yritys tekee hyvää voittoa.
• ​Siirtyminen neljän päivän työviikkoon: Työajan lyhentäminen 30 tuntiin viikossa ilman, että kenenkään palkka laskee. Se on tehokas keino jakaa työtä oikeudenmukaisemmin, luoda uusia paikkoja ja auttaa ihmisiä jaksamaan paremmin. Teknologian tuoma hyöty kuuluu työntekijöille, ei vain omistajille.
• ​Määräaikaisuuksien ja nollatuntisopimusten täyskielto: Työsuhteen on oltava aina oletusarvoisesti toistaiseksi voimassa oleva ja kokoaikainen. Työntekijöiden riisto ja jatkuvat perusteettomat ketjutukset pitää lopettaa lailla.
• ​Vastikkeeton perustulo: Nykyinen monimutkainen ja ihmisiä nöyryyttävä tukijärjestelmä pitää korvata automaattisella perustulolla. Se takaa jokaiselle riittävän toimeentulon ja poistaa turhan byrokratian ja loukut, joihin ihmiset nyt putoavat.

​Suomen ulkopolitiikka ja Palestiinan valtion tunnustaminen

​
Sisäisen oikeudenmukaisuuden lisäksi Suomen on osoitettava moraalista selkärankaa myös maailmalla. Emme voi katsoa vierestä, kun kansainvälisiä sääntöjä ja ihmisoikeuksia poljetaan. Tasa-arvoon ja solidaarisuuteen nojaavan maan on uskallettava asettua heikomman puolelle sortoa vastaan.

​Suomen on viipymättä tunnustettava Palestiinan valtio virallisesti. Tämä päätös ei voi odottaa jotain tulevia hallitusohjelmia tai sopivia diplomaattisia suhdanteita. Se on tehtävä heti, koska olemme sitoutuneet kansojen itsemääräämisoikeuteen ja kansainväliseen oikeuteen. Hiljaisuus sorron edessä tarkoittaa aina sitä, että asettuu sortajan puolelle.

​Onko talous meitä varten, vai me taloutta varten?

​
Yhteiskunnan menestystä ei voida mitata pörssikurssien ja harvojen rikastumisen perusteella, jos samalla kansa voi huonosti ja planeetta palaa. On aika lopettaa alistuminen sellaisten markkinavoimien edessä, jotka olemme itse luoneet. Jos meillä kerran on varaa rahoittaa suuryritysten voittoja ja miljonäärien verovapauksia, meillä on tasan tarkkaan varaa pitää huolta myös jokaisesta ihmisestä. Kyse ei ole rahan puutteesta. Kyse on poliittisesta tahdosta ja siitä, kenen ehdoilla tätä yhteiskuntaa oikein rakennetaan.

​Koneet ja algoritmit tekevät yhä suuremman osan töistä, ja varallisuus keskittyy harvempien käsiin kuin koskaan ennen ihmiskunnan historiassa. Juuri siksi meidän on pakko uskaltaa kysyä se kaikkein perustavanlaatuisin kysymys: Miksi ihmeessä suostumme ylläpitämään järjestelmää, joka vaatii meitä uhraamaan oman hyvinvointimme, palvelumme ja tulevaisuutemme? Ja minkä vuoksi – vain suojellaksemme sellaisen pääoman voittoja, joka ei koskaan tule kuulumaan meille?