Suomalaista yhteiskuntaa on vuosikymmeniä rakennettu työn ja pääoman välisellä tasapainolla, mutta viime vuosina tämä vaaka on kallistunut vaarallisesti suuryhtiöiden ja finanssipääoman eduksi. Nykyinen hallituspolitiikka ei ole pelkkää talouden sopeuttamista, vaan se on tietoista ideologista työtä, jolla rapautetaan hyvinvointivaltion perusteita. Kapitalismi ei ole neutraali työkalu talouden hoitamiseen; se on järjestelmä, joka vaatii toimiakseen epätasa-arvoa ja työttömyyttä. On aika uskaltaa sanoa ääneen, että hyvinvointimme pelastaminen edellyttää kapitalismin rakenteellista haastamista ja siirtymistä kohti demokraattista ja ekologista sosialismia.
Työttömyys kapitalismin työkaluna
Kapitalistinen logiikka tarvitsee niin sanottua työttömien reserviarmeijaa. Kun työpaikoista on pulaa, työntekijän neuvotteluasema heikkenee. Pelko toimeentulon menettämisestä ja tieto siitä, että ”oven takana on aina tulijoita”, pitää palkkakehityksen maltillisena ja estää työehtojen parantamisen. Nykyinen politiikka, joka leikkaa sosiaaliturvasta ja heikentää irtisanomissuojaa, ei pyri parantamaan työllisyyttä vaan lisäämään työvoiman kurinalaisuutta ja halpuuttamista.
Tämä on antikapitalistisen kritiikin ydin: järjestelmä asettaa ihmiset kilpailemaan keskenään perusoikeuksistaan, kuten toimeentulosta ja asunnosta, jotta harvat voivat kerryttää yhä suurempia voittoja. On kestämätöntä, että ihmisarvo sidotaan markkina-arvoon.
Talouden demokratisointi ja rakenteelliset ratkaisut
Ratkaisu ei löydy markkinoiden vapauttamisesta, vaan talouden tietoisesta ohjaamisesta ja demokratisoinnista. Suomen talouspolitiikkaan on palautettava sosialismin ydinoppeja, joilla valta siirretään kabineteista ja osake-enemmistöiltä takaisin kansalaisille ja työntekijöille. Tämä vaatii ensinnäkin keskeisten infrastruktuurien palauttamista julkiseen omistukseen. Esimerkiksi sähköverkkojen ja terveydenhuollon on oltava kokonaan yhteiskunnallisessa hallinnassa, jolloin niiden ensisijainen tavoite on kansalaisten tarpeiden täyttäminen eikä voitontavoittelu murto-osa-omistajien pussiin.
Demokratian on ulotuttava myös työpaikkojen sisälle. Meidän on lisättävä yritysdemokratiaa tavalla, joka antaa työntekijöille todellisen ja lainsäädännöllisesti turvatun päätösvallan yrityksen suunnasta ja investoinneista. Vain tällöin voimme varmistaa, ettei tuotantoa siirretä tai ihmisiä irtisanota pelkän lyhytnäköisen voitonmaksimoinnin vuoksi. Samalla verotuksen painopistettä on siirrettävä voimakkaasti työn tekemisestä suuriin varallisuuksiin ja osinkoihin. Kiristämällä pääomaverotusta voimme rahoittaa ne julkiset palvelut, jotka kapitalistinen markkinamekanismi jättäisi muuten vain varakkaimpien saataville.
Työajan lyhentäminen on tuottavuusloikka
Väite siitä, että talous kasvaa vain työtunteja lisäämällä, on vanhentunut ja virheellinen. Historian saatossa teknologian kehitys on mahdollistanut vapaa-ajan lisäämisen, mutta viime vuosikymmeninä tämä hyöty on valunut lähes täysin pääoman omistajille.
Siirtyminen kuuden tunnin työpäivään ja 30 tunnin työviikkoon ansiotasoa laskematta olisi historiallinen askel kohti oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa. Tämä toimenpide jakaisi olemassa olevan työn tasaisemmin, vähentäisi työttömyyttä ja poistaisi uupumusta, joka maksaa yhteiskunnalle nykyisin miljardeja. Kun työn intensiteetti ja laatu paranevat, luodaan tilaa uudelle työllisyydelle. Tämä ei ole pelkkä sosiaalinen uudistus, vaan välttämättömyys maailmassa, jossa ihminen on uuvutettu markkinoiden koneistoksi. Ihmisen ei kuulu elää tehdäkseen työtä, vaan työn on palveltava ihmisen elämää.
