Suomi köyhdyttää lapsiaan. Tarkoituksella.

Hallitus on leikannut työttömyysturvaa, asumistukea ja toimeentulotukea. Leikkaukset osuvat erityisesti pienituloisiin ja haavoittuvassa asemassa oleviin ihmisiin ja heikentävät heidän perus- ja ihmisoikeuksiensa toteutumista. Samaan aikaan suurituloisten verotusta on kevennetty. Tämä on tietoinen valinta siitä, kenellä on väliä.
 

Leikkausten vaikutukset kasautuvat samoille ihmisille ja samoille kotitalouksille. Suurimpina kärsijöinä ovat lapset köyhissä perheissä. Lapsena koettu köyhyys näkyy myöhemmin mielenterveys- ja muina ongelmina, koulutustasossa ja työllistymisen vaikeuksina.

Kaikilla ihmisillä ei ole pitkäaikaissairauden, vamman, iän tai kielitaidon puutteen vuoksi tietoa, taitoa tai kykyä toimia järjestelmän vaatimalla tavalla. Silti järjestelmä rankaisee heitä siitä. Sanktiot ja velvoitteet eivät kohdistu niihin, joilla on varaa selvitä. Ne kohdistuvat niihin, joilla ei ole.

Maksuhäiriömerkinnät ovat kasvussa, ulosottovelallisten määrä nousee ja häädöt lisääntyvät. Nämä eivät ole pelkkiä tilastoja. Ne ovat ihmisiä, jotka menettävät kotinsa ja elämänhallintansa.

Leikkaukset eivät ole ainoa vaihtoehto. Progressiivinen verotus, jossa varakkaammat kantavat suuremman vastuun, ja yhteisten palvelujen vahvistaminen olisivat keinoja torjua köyhyyttä sen sijaan että sitä tuotetaan. Valinnat tehdään arvojen perusteella. Tämän hallituksen arvot ovat selvät.

Köyhyyden hoitaminen jälkikäteen maksaa enemmän kuin sen ehkäiseminen. Laadukas varhaiskasvatus, maksuton koulutus ja riittävä perusturva ovat investointeja, jotka maksavat itsensä takaisin. Leikkaaminen niistä ei ole vastuullista talouspolitiikkaa. Se on lyhytnäköisyyttä, jonka laskun maksavat seuraava sukupolvi ja ne ihmiset, joilla on jo valmiiksi vähiten.

Nykyinen sosiaaliturvan järjestelmä on monimutkainen, rankaiseva ja nöyryyttävä. Selkeämpi ja vastikkeeton perusturva takaisi jokaiselle ihmisarvoisen elämän ilman kohtuutonta byrokratiaa. Se ei ole utopia, se on poliittinen päätös, jonka voi tehdä.

Suomi on asetettu EU:n sosiaalisen kehityksen tarkkailuluokalle kasvavan eriarvoisuuden takia. Samassa luokassa istuvat maat, joita Suomi on tottunut pitämään vertailukohtanaan alaspäin. Tämä on poliittinen häpeä maalle, joka on vuosikymmeniä kutsunut itseään pohjoismaiseksi hyvinvointivaltioksi. 

Köyhyys ei ole yksilön epäonnistuminen. Se on seurausta siitä, kenen puolta politiikka pitää. Tässä maassa vastaus on selvä.