Sosiaalihuollon säästöt ja ministeri Juuson vastuu: Miksi hallitus leikkaa heikoimmilta?
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela totesi hiljattain, että ministeri on epäonnistunut tehtävässään, ja onhan se myönnettävä. Jos vastuuministeri ei ole perillä siitä, mitä omassa ministeriössä valmistellaan, ollaan vaarallisella tiellä. Tänään julkaistut säästösuunnitelmat osoittavat, että hallitus on valmis uhraamaan peruspalvelut vain saadakseen budjetin luvut näyttämään paperilla hyviltä – inhimillisestä hinnasta piittaamatta.
Säästötavoitteiden epärealistisuus ja vaikutukset palveluihin
Hallitus on asettanut sosiaalihuollolle kovan sadan miljoonan euron säästötavoitteen. Nyt asiantuntijatyöryhmä on kuitenkin joutunut myöntämään, ettei tällaista summaa ole mahdollista löytää ilman vakavia seurauksia. Suorat säästöt jäävät puoleen tavoitteesta, ja loput aiotaan repiä sieltä, missä hätä on jo valmiiksi suurin. Listalla on asioita, jotka hirvittävät: lastensuojelun henkilöstömitoituksen heikentäminen ja vanhusten ympärivuorokautisen hoivan maksujen korotukset.
Onkin pakko kysyä, miten ihmeessä hallitus voi väittää palveluiden paranevan, jos niiltä viedään resurssit? Kyseessä on klassinen leikkauspolitiikka, jossa säästöt tehdään niiden kustannuksella, joilla ei ole voimia pitää puoliaan. Minja Koskelan kuvaus ”leikkausfarssista” on osuva, sillä samaan aikaan kun peruspalveluista karsitaan, hallitus löytää rahaa varakkaiden veronalennuksiin. Se on arvovalinta, jota on vaikea hyväksyä.
Sosiaalihuollon leikkausten pitkäaikaiset talousvaikutukset
Tämä oikeistopolitiikka on paitsi kylmää, myös taloudellisesti lyhytnäköistä. Kun leikataan ennaltaehkäisevästä sosiaalihuollosta, luodaan valtava lasku tulevaisuuteen. Jos lapsiperhe ei saa tukea silloin kun kriisi alkaa, ongelmat syvenevät ja muuttuvat kalliimmiksi hoitaa. Lopulta päädytään raskaaseen lastensuojeluun ja erikoissairaanhoitoon, jotka maksavat moninkertaisesti sen, mitä nyt yritetään säästää.
Hallitus tuntuu kohtelevan sosiaalipalveluita pelkkänä kulueränä, vaikka ne ovat investointi ihmisiin ja yhteiskunnan vakauteen. On suorastaan edesvastuutonta jättää huomioimatta leikkausten kerrannaisvaikutukset. Ministeri Juuso ja koko Orpon hallitus näyttävät uskovan, että talous paranee kurjistamalla, vaikka todellisuudessa hyvinvointivaltion purkaminen vain lisää turvattomuutta ja pitkän aikavälin menoja.
Ministeriön valmistelun puutteet ja poliittinen vastuu
Lopulta kyse on poliittisesta vastuusta. On noloa seurata, miten vastuuministeri yrittää vältellä tilannetta selittelemällä asioita yllätyksinä. Hallituksen on tunnustettava tosiasiat: sadan miljoonan euron säästöt sosiaalihuollosta eivät ole mahdollisia vaarantamatta kansalaisten yhdenvertaisuutta. Meidän on vaadittava loppua tälle linjalle, jossa ihminen on vain rivi Excel-taulukossa.
Suomi on sivistysmaa vain niin kauan, kun me pidetään huolta niistä, jotka tarvitsevat tukea. Nyt tämä periaate on uhattuna. Hallituksen on lopetettava sosiaalihuollon alasajo ja ymmärrettävä, että aito hyvinvointi vaatii resursseja – ei jatkuvia leikkauksia ja säästöpaineita. Ihmisarvon ja turvaverkkojen on oltava tärkeämpiä kuin rikkaiden verovapauksien rahoittaminen.