Siksi tekoäly ei sovi politiikan asiantuntijaksi: tunteiden puute ja eriarvoisuuden riskit

Aina kun keskustelu kääntyy tekoälyn kasvavaan rooliin, huomaan miettiväni voiko se todella korvata politiikan asiantuntijat. Moni tuntuu uskovan, että teknologian kehitys vie meidät väistämättä siihen suuntaan. Minä en kuitenkaan koe niin. Politiikan asiantuntijuus on jotain sellaista, mitä ei voi vain siirtää koneelle ilman että menettäisimme matkalla jotakin hyvin olennaista.

Olen aina kokenut että politiikka ei ole vain dataa, tilastoja ja vaihtoehtoisia skenaarioita, vaikka niitäkin tarvitaan. Politiikka on minulle ennen kaikkea inhimillistä toimintaa, joka syntyy samanaikaisesti järjen ja tunteiden leikkauspisteessä. Siksi minusta tuntuu mahdottomalta kuvitella, että tekoäly joka ei koe tunteita voisi todella ymmärtää poliittista todellisuutta. Se voi tunnistaa ilmaisut ja sanavalinnat, se voi luokitella ihmisten reaktioita ja arvioida todennäköisyyksiä, mutta sisällä ei tapahdu mitään. Politiikassa tunne ei kuitenkaan ole vain pintavirhe tai häiriö, se on usein koko alavirta joka ohjaa päätöksentekoa. Ilman tunteita ihmisyhteisöjen dynamiikka näyttäytyy vääristyneenä.

Politiikan asiantuntija huomaa ihmisten epävarmuudet ja pelot, sillä hän kuulee ne tapaamisissa, kahvipöydissä ja julkisissa keskusteluissa. Hän havaitsee turhautuneet huokaukset ja epäröivät katseet. Hän tietää milloin joku pitää kiinni mielipiteestään, vaikka syy ei ole järkiperäinen vaan emotionaalinen, ehkä turhautumisesta tai epäluottamuksesta syntynyt. Tällaista herkkyyttä tekoäly ei pysty jäljittelemään, sillä se ei koskaan jaa samaa kokemuksen maailmaa.

Viime aikoina olen huomannut pelkääväni myös toista asiaa. Jos taloudellista ja yhteiskunnallista päätöksentekoa siirrettäisiin enemmän tekoälyn harteille, pelkään että ne jotka ovat jo valmiiksi heikommassa asemassa joutuisivat entistä huonompaan asemaan. Tekoäly toimii datalla ja historiatiedolla. Jos historia on täynnä vinoumia ja eriarvoisuuksia, tekoäly oppii niistä. Se ei kyseenalaista valtarakenteita eikä tunne moraalista vastuuta. Ihminen taas voi katsoa tilastoja ja silti päättää että vaikka datan mukaan jonkin ryhmän asema ei ole taloudellisesti tärkeä, heitä ei saa silti sivuuttaa. Ihminen voi tuntea myötätuntoa ja olla valmis tekemään uudelleenjakoon liittyviä päätöksiä, vaikka ne eivät olisi tehokkaimpia lyhyellä aikavälillä.

Minusta tuntuu että juuri tässä piilee yksi suurimmista riskeistä. Politiikan tehtävä ei ole vain optimoida järjestelmää, vaan suojella heikoimmassa olevia. Jos päätöksenteko perustuisi yhä enemmän koneelliseen arvioon tehokkuudesta, voisi syntyä maailma jossa taloudellinen järki ohittaa ihmisen tarpeet. Minua pelottaa ajatus siitä että ne, joilla ei jo valmiiksi ole ääntä, hukkuisivat algoritmien sisään. Poliittinen asiantuntija pystyy tunnistamaan epäreiluuden myös silloin kun se ei näy numeroissa. Tekoäly taas näkee vain syötteen ja tuottaa sen mukaista ulostuloa.

Politiikka perustuu myös vuorovaikutukseen. Asiasta toiseen siirrytään keskustellen, sovitellen ja joskus jopa riidellen. On tilanteita, joissa ei ole yhtään objektiivisesti oikeaa ratkaisua, vaan vain erilaisia kompromisseja ja arvovalintoja. Ihminen tekee valintoja moraalin, kokemuksen, intuition ja joskus jopa pelon perusteella. Tekoäly tekee valintoja mallien perusteella, ja politiikassa mallit ovat vasta puolet totuudesta. Loput on ihmisten tarinoita, arvoja ja haavoittuvuuksia.

Minä ajattelen että politiikan asiantuntijuus on ennen kaikkea ihmisyyden tuntemista. Se on kykyä lukea yhteiskunnan ilmapiiriä tavalla joka ei ole puhtaasti looginen. Se on kykyä ymmärtää miksi joku kokee epävarmuutta, miksi joku toinen kapinoi, miksi kolmas haluaa säilyttää vanhat rakenteet. Tekoäly voi mallintaa polarisaatiota, mutta se ei koskaan ymmärrä mitä se tuntuu olla ihminen tässä ajassa.

Siksi en usko että tekoäly voi korvata politiikan asiantuntijoita. Se voi olla väline, mutta se ei ole toimija. Välillä minusta tuntuu että juuri inhimillinen epävarmuus, johon tekoäly ei pääse käsiksi, on politiikan tärkein voima. Me emme tee päätöksiä vain siksi että ne näyttävät paperilla järkeviltä, vaan siksi että haluamme yhteiskunnan joka tuntuu oikeudenmukaiselta. Ja siinä tunteella on aivan keskeinen rooli.

Tekoäly voi tukea päätöksentekoa, mutta se ei koskaan voi ottaa vastuuta niistä seurauksista, jotka koskevat oikeita elämiä. Poliittinen asiantuntija kantaa tämän vastuun tiedostaen sen painon. Ja juuri siksi politiikassa tarvitaan ihmisiä nyt ja tulevaisuudessa. Politiikka on meille tehtyä, meitä varten ja meidän elämämme kokemusten muovaamaa. Sellaista todellisuutta ei voi ulkoistaa algoritmille, eikä pitäisi yrittääkään.