Rasismi, maabrändi ja vallan vastuu: mitä Suomi menettää Perussuomalaisten johdolla
17.12.2025
Suomi on maa, joka on vuosikymmeniä rakentanut itseään määrätietoisesti ulospäin, hitaasti ja joskus kömpelösti, mutta aina ymmärtäen yhden perusasian. Maine ei ole koriste, vaan elinehto. Nyt tuo ymmärrys on heittämässä varjonsa sivuun, ja tilalle on astunut uhmakas välinpitämättömyys.
On puhuttu paljon siitä, miten pienet sanat ovat vain sanoja ja miten performanssit ovat vain performansseja. Todellisuudessa mikään julkinen ele ei ole irrallinen. Jokainen lausahdus, jokainen silmien pyörittely ja jokainen tarkoituksellinen provokaatio rakentaa kuvaa siitä, millainen maa Suomi on. Ei vain meille itsellemme, vaan niille, jotka pohtivat, kannattaako tänne tulla, investoida, opiskella tai matkustaa. Tässä ei ole kyse herkkänahkaisuudesta, vaan kylmästä todellisuudesta.
Suomi ei kilpaile maailman huomiosta äänenvoimakkuudella. Me emme ole suurvalta, emmekä brändi, joka myy itseään aggressiivisella markkinoinnilla. Me olemme olleet se maa, joka on herättänyt luottamusta. Maa, jonka kanssa on ollut helppo tehdä yhteistyötä, koska sanaan on voinut luottaa ja ilmapiiri on ollut ennakoitava. Kun tätä pääomaa murennetaan, sitä ei rakenneta takaisin meemillä tai jälkikäteisellä selittelyllä.
Perussuomalaisten johdolla tapahtuva jatkuva rajan testaaminen ei ole sattumaa. Se on poliittinen strategia, jossa huomio on tärkeämpää kuin vastuu. Kun joku sanoo, että kyse on vain huumorista tai yksittäistapauksista, hän sivuuttaa kokonaisuuden. Yksittäinen kipinä ei polta metsää, mutta toistuvat kipinät kuivassa maastossa tekevät sen väistämättä. Ilmapiiri muuttuu, ja sen muutoksen huomaavat ensimmäisenä ne, jotka katsovat Suomea kauempaa.
Petteri Orpo on sanonut ääneen sen, minkä moni muukin näkee. Rasismia ei saisi tapahtua. Se on yksinkertainen lause, lähes itsestäänselvyys. Silti juuri hänen hallituskumppaninsa johdolla rasistiset puheet ja eleet nousevat kerta toisensa jälkeen otsikoihin. Tässä on ristiriita, jota ei voi enää ohittaa olankohautuksella. Jos rasismia ei saisi tapahtua, miksi sen annetaan tapahtua ilman todellisia seurauksia.
Taloudelliset vaikutukset eivät ole mielipidekysymys. Kun luottamus horjuu, raha liikkuu muualle. Kun matkailija valitsee kohdetta, hän ei lue vain esitteitä, vaan myös uutisia. Kun yritys harkitsee sijoittumista, se katsoo kokonaiskuvaa. Suomi ei ole ainoa vaihtoehto, eikä kukaan ole velvollinen valitsemaan meitä. Ajatus siitä, että maailma ymmärtäisi meitä automaattisesti tai antaisi kaiken anteeksi, on vaarallinen harha.
Erityisen ironista on se, että samaan aikaan puhutaan vastuullisesta talouspolitiikasta ja kilpailukyvystä. Ei ole vastuullista romuttaa maabrändiä, jonka rakentamiseen on käytetty vuosikymmeniä. Ei ole kilpailukykyistä viestiä maailmalle, että osa väestöstä on täällä lähinnä pilkan kohde. Talous ei toimi tyhjiössä, vaan luottamuksen varassa. Kun luottamus murenee, luvut seuraavat perässä.
Keskustelua yritetään usein kääntää sananvapauteen. Tietenkin sananvapaus on demokratian perusta. Mutta sananvapaus ei tarkoita vapautta vastuusta. Poliitikko ei ole yksityishenkilö, joka huutelee kahvipöydässä. Poliitikko on vallankäyttäjä, jonka sanat painavat enemmän kuin hän ehkä haluaisi myöntää. Kun tätä painoa käytetään kevyesti tai tahallisen provosoivasti, seuraukset eivät ole yllätys.
Suomi on pieni maa, mutta sillä on ollut suuri maine. Se maine on perustunut vakauteen, reiluuteen ja siihen, että täällä on pyritty ratkaisemaan ongelmia eikä ruokkimaan niitä. Nyt meillä on äänekäs joukko, jolle tämä kaikki on vain läppää. Heille kaaos on sisältöä ja reaktiot ovat polttoainetta. Mutta valtio ei ole somealusta, eikä yhteiskunta ole kokeilu, jossa voi katsoa kuinka pitkälle köysi kestää ennen kuin se katkeaa.
Lopulta kysymys on valinnasta. Haluammeko olla maa, joka tekee pitkäjänteistä työtä asemansa eteen, vai maa, joka antaa hetkellisen huomion ohjata suuntaa. Haluammeko hallituksen, joka sanoo että rasismia ei saisi tapahtua ja myös toimii sen mukaisesti. Vai tyydymmekö siihen, että sanotaan kauniita sanoja ja katsotaan toisaalle, kun todellisuus kulkee eri suuntaan.
Suomi ansaitsee parempaa kuin tämän jatkuvan selittelyn. Maa, joka on ymmärtänyt maineensa arvon, ei voi suhtautua siihen näin kevyesti. Vastuu ei ole mielipide, vaan velvollisuus. Ja se velvollisuus on tällä hetkellä pahasti laiminlyöty.