Rasismi on mädättänyt suomalaisten myötätunnon
Tilannetta ei todellakaan auta se, että Petteri Orpon hallitus on jäänyt useasti kiinni rasistisista kytköksistä ja puheista, mikä on nakertanut luottamusta päättäjiin. Kun valtakunnan huipulta annetaan ymmärtää, että ihmisillä on eri arvo, se antaa hiljaisen hyväksynnän myös tavallisen kansan vihalle. Jos johtajat eivät näytä selkeää esimerkkiä ihmisyyden puolustamisesta, on turha odottaa, että keskustelupalstojen anonyymit huutelijatkaan sitä tekisivät.
Rasismi ei ole vain huutelua kadulla, vaan se on rakenteellista väkivaltaa. Se näkyy siinä, miten somalitaustainen perhe joutuu pelkäämään turvallisuuttaan ja siinä, miten heidän kuolemansa ei herätä samanlaista surun aaltoa kuin valtaväestön kohdalla. Meidän on kysyttävä itseltämme, onko suomalaisuus todella kiinni vain perimästä, vai pitäisikö sen olla kiinni arvoista, kuten välittämisestä ja oikeudenmukaisuudesta.
On kestämätöntä, että Suomessa voi nykyään levittää vihaa lähes ilman seurauksia. Rasistisesta toiminnasta ja vihapuheesta pitäisi saada huomattavasti kovemmat tuomiot. Nykyinen lainsäädäntö tuntuu hampaattomalta, kun ihmishengen arvoa saa pilkata julkisesti ilman pelkoa rangaistuksesta. Meidän on viestittävä selvästi, että sivistysvaltiossa jokainen elämä on yhtä arvokas.
Vantaan tragedia on muistutus siitä, kuinka hauras elämä on. Mutta se on myös peili, josta näkyy Suomen irvokas puoli. Jos emme pysty tuntemaan myötätuntoa viatonta vauvaa kohtaan, joka menetti kaiken, meidän on pysähdyttävä pohtimaan, mitä olemme menettämässä ihmisinä. Rasismi on häpeäpilkku, joka meidän on uskallettava pestä pois, ennen kuin se tuhoaa yhteiskuntamme lopullisesti.
Vihan sijaan tarvitsemme aitoja tekoja ja empatiakykyä. Meidän on vaadittava päättäjiltä selkeyttä ja oikeusjärjestelmältä kovuutta rasismia vastaan, sillä vaikeneminen on aina hiljainen suostumus sille, että viha saa jatkua ja voimistua. Millaisen Suomen me haluamme jättää sille vauvalle, joka eilen selvisi liekeistä yksin?