Petteri Orpon ja Riikka Purran talouspolitiikka on ajamassa Suomen vaaralliseen kurjuuden kierteeseen
Kyse ei ole enää vain näkemyseroista, vaan perustavanlaatuisesta ymmärrysvajeesta siinä, miten moderni kansantalous toimii. Kun leikkauksia kohdistetaan kaikkein pienituloisimpiin, viedään markkinoilta se raha, joka palaisi välittömästi kiertoon kulutuksen kautta. Pienituloinen ei säästä hallituksen hänelle jättämää murua osakkeisiin tai ulkomaanmatkoihin, vaan hän käyttää sen lähikaupassa ja palveluihin. Leikkaamalla tästä päästä hallitus on tietoisesti kuristanut kotimaista kysyntää ja siten varmistanut, että talouskasvu pysyy nollissa tai miinuksella.
Samaan aikaan hallituksen puheet velkaantumisen taittamisesta soivat onttoina. On suoranainen paradoksi, että ”velkalaivaa kääntävä” hallitus ottaa velkaa historiallisen paljon, vaikka suuret globaalit kriisit, kuten pandemia tai energiamarkkinoiden välitön shokki, ovat jo takana. Velka itsessään ei ole mörkö, jos se käytetään investointeihin, jotka tuottavat tulevaisuudessa. Mutta Orpon ja Purran hallitus ottaa velkaa rahoittaakseen veronalennuksia kaikkein suurituloisimmille. Tämä on tulonsiirto tulevilta sukupolvilta nykyhetken hyväosaisille, mikä on kaukana siitä vastuullisuudesta, jolla vaalikentillä ratsastettiin.
Erityisen huolestuttavaa on asiantuntijoiden äänen sivuuttaminen. Monet arvostetut ekonomistit ovat huomauttaneet, että hallituksen valitsema tie johtaa näivettymiseen. Jos koulutuksesta, tutkimuksesta ja ihmisten hyvinvoinnista leikataan, rapautetaan niitä rakenteita, joiden varaan uusi kasvu voisi rakentua. Suomi ei nouse suosta leikkaamalla itsensä pienemmäksi. Päinvastoin, olemme ajautumassa tilanteeseen, jossa julkisen talouden tasapainottaminen karkaa kauemmas juuri siksi, että verokertymä pienenee talouden sakatessa.
On myös uskallettava sanoa ääneen, että hallituksen työmarkkinapolitikka on suora hyökkäys yhteiskuntarauhaa vastaan. Joustavuuden lisääminen vain työnantajan ehdoilla ja neuvotteluaseman murentaminen eivät paranna tuottavuutta. Ne lisäävät epävarmuutta, joka puolestaan vähentää entisestään kotitalouksien halukkuutta kuluttaa tai investoida esimerkiksi omaan asumiseen. Pelolla johtaminen ei ole koskaan tuottanut kestäviä tuloksia taloudessa.
Meille tarjoillaan kuvaa, jossa valtio on kuin kotitalous, jonka on vain pakko säästää, kun rahat loppuvat. Tämä vertaus on paitsi virheellinen, myös vaarallinen. Valtio on talouden suurin toimija, jonka tehtävänä on tasata suhdanteita eikä syventää niitä. Nyt hallitus toimii kuin palomies, joka kaataa bensiiniä liekkeihin ja ihmettelee, miksi kuumuus vain kasvaa. Jos investoinnit infrarakentamiseen ja vihreään siirtymään pysähtyvät ja jos nuorten mielenterveyskriisiin ei puututa, lasku tulee olemaan moninkertainen verrattuna niihin ”säästöihin”, joita nyt paperilla tavoitellaan.
Olemme tilanteessa, jossa hallituksen olisi myönnettävä virheensä ja muutettava suuntaa ennen kuin vauriot ovat pysyviä. Tarvitsemme politiikkaa, joka uskaltaa panostaa ihmisiin ja osaamiseen. Tarvitsemme veropohjan tiivistämistä ja oikeudenmukaista taakanjakoa, ei heikoimpien kyykyttämistä. Nykyinen linja ei ole talousviisautta, se on ideologista sokeutta, joka uhkaa viedä pohjoismaisen hyvinvointivaltion perustan mennessään. Onkin kysyttävä, onko tavoitteena todella talouden korjaaminen vai kenties julkisen sektorin tietoinen alasajo, jotta palvelut voidaan jatkossa valua yksityisille markkinoille?
Suomi ansaitsee hallituksen, joka ymmärtää kokonaiskuvan ja jolla on rohkeutta rakentaa kasvua aidon asiantuntijatiedon pohjalta. Nykyinen meno on pelkkää kylmää ja laskelmoitua kurjistamista, josta puuttuu visio paremmasta huomisesta kaikille suomalaisille.