Tilanne on jo valmiiksi hälyttävä. Suomen nuorista aikuisista vain 39 prosenttia on suorittanut korkeakoulututkinnon. Se on huolestuttavan vähän, kun vertaa muiden rikkaiden teollisuusmaiden eli OECD-maiden 48 prosentin keskiarvoon. Jos tavoitteeksi asetettu 50 prosentin taso halutaan ikinä saavuttaa, keino ei todellakaan ole nuorten ajaminen velkaorjuuteen tai opiskelupaikkojen huutokauppaaminen. Koulutusjärjestelmä on palautettava sellaiseksi, että se ylittää rikkaiden ja köyhien väliset rajat ja takaa kaikille samanlaiset mahdollisuudet menestyä elämässä.
 

​Opiskelijoiden toimeentulo ja asumistuen leikkaukset syventävät köyhyyttä

​Puheet lukukausimaksuista perustuvat vaaralliseen harhaan siitä, että koulutus olisi vain jokin yksilön oma juttu, jonka hän ostaa itselleen kuin kaupasta. Oikeisto tykkää hokea, ettei ilmaisia lounaita ole ja että veronmaksajat maksavat opiskelun. Tämä logiikka ontuu pahasti. Maksuton korkeakoulutus ei ole pelkkä kulu tai hyväntekeväisyyttä, vaan koko yhteiskunnan kaikkein tuottavin sijoitus. Korkeasti koulutettu väestö maksaa elämänsä aikana moninkertaisesti enemmän veroja takaisin järjestelmään. Kun hallitus leikkaa koulutuksesta, se leikkaa Suomen tulevaisuuden tuloista.

​Orpon ja Purran hallituksen tekemät rajut asumistuen leikkaukset ja opintotuen lainapainotteisuus ajavat tavallisista työläisperheistä tulevia nuoria kohtuuttomaan taloudelliseen kurimukseen. Nykyisillä epävarmoilla työmarkkinoilla kymmenien tuhansien eurojen opintolaina on liian suuri riski. Tämä pelote sulkee yliopistojen ovet lahjakkailta sekä vähävaraisilta nuorilta, vaikka heillä olisi kaikki edellytykset ja valtava halu opiskella. Koulutuksesta tehdään politiikkaa, jolla suojellaan vain hyväosaisten etuoikeuksia.

​Hallitus perustelee tukien leikkaamista usein "kannustimena", jolla opiskelijat pakotetaan valmistumaan nopeammin. Tämäkin väite on täysin järjetön. Samaan aikaan Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) ja muut oikeistolaiset lobbarit kohtelevat korkeakouluja pelkkinä teollisuuden tilaustyöpajoina ja ihmisiä halvalla myytävänä työvoimana. Todellisuudessa köyhyysrajalla elävät opiskelijat pakotetaan tekemään opintojen ohessa hanttihommia nollatuntisopimuksilla. Aika ja energia menevät arjessa selviytymiseen eikä oppimiseen, mikä nimenomaan hidastaa valmistumista. Tästä syntyy räikeä luokkajako: rikkaiden lapset voivat keskittyä rauhassa pelkkään opiskeluun vanhempien rahoilla, kun taas tavallisten perheiden nuoret palavat loppuun työn alla.

​Miten avoimen yliopiston väylä saadaan toimimaan ilman piilomaksuja?

​Avoimen yliopiston ja ammattikorkeakoulun väylää on laajennettava rohkeasti. Perinteiset pääsykokeet ja ylioppilaskirjoitukset kun mittaavat usein enemmän kalliiden valmennuskurssien tehoa kuin todellista osaamista. Avoimen väylän kautta pitää sen vuoksi antaa huomattavasti nykyistä enemmän sisäänpääsymahdollisuuksia niille, jotka osoittavat kykensä käytännön opintojen kautta.

​Tämän uudistuksen reunaehdoiksi on asetettava kolme selkeää vaatimusta, jotka takaavat kaikille tasapuolisen kohtelun:

• ​Täydellinen maksuttomuus: Avoimen väylän opintojen on oltava kokonaan ilmaisia. Piste. Muuten niistä muodostuu rikkaiden maksullinen ohituskaista, jolla ostetaan opiskelupaikka ohi muiden.
• ​Aito potentiaali ratkaisee, ei ostettu vapaa-aika: Valintojen pitää mitata aitoa halua oppia. Järjestelmä ei saa suosia niitä, joilla on varaa roikkua avoimessa yliopistossa vuosia vanhempien rahoilla samalla kun toiset joutuvat tekemään raskaasti töitä pysyäkseen hengissä.
• ​Osaaminen luo opiskelupaikan: Avoimen kautta tuleville ei saa antaa automaattista etuoikeutta sellaisten hakijoiden kustannuksella, jotka ovat osoittaneet kykynsä muilla väylillä. Opiskelupaikan täytyy aina kuulua sille, joka on omalla työllään ja oppimisellaan sen ansainnut.

​Omat ehdotukseni ja huomioni: Radikaalit ratkaisut korkeakoulujen rahoituskriisiin

​
Oikeiston tarjoamat pienet viilaukset tai tyhjät juhlapuheet osaamisesta eivät enää riitä. Meidän on murrettava luokkayhteiskunnan paluuta ajavat rakenteet, ja se vaatii suoria ja rajuja tekoja. Juuri tässä vankat ja ihmisläheiset tasa-arvoarvot pelastavat tilanteen: ne asettavat ihmisen ja sivistyksen aina rahan ja markkinavoimien edelle. Kun hallitus näkee koulutuksen pelkkänä kulueränä, meidän on nähtävä se yhteiskunnan tärkeimpänä peruspilarina, joka kuuluu kaikille, ei vain harvoille.

​Tämän vuoksi vaadin seuraavia rakenteellisia muutoksia:

• Varallisuusverolla korkeakoulujen rahoitus kuntoon: Korkeakoulujen suuri rahoitusvaje on paikattava suoralla valtiontuella. Otetaan ne rahat sieltä missä ne ovat, eli verottamalla suuria varallisuuksia ja rikkaiden pääomatuloja, eikä laittamalla opiskelijoita maksumiehiksi/maksunaisiksi.
• ​Opintorahan tuntuva tasokorotus ja opintolainojen purku: Opintotuki on muutettava kokonaan ilmaiseksi apurahaksi, jota ei tarvitse maksaa takaisin ja joka kattaa todelliset elinkustannukset. Velkaantumisen on loputtava, jotta opiskelu on jälleen päätoimista.
• ​Lukukausimaksujen täyskielto myös EU-maiden ulkopuolisille opiskelijoille: Ulkomaisilta opiskelijoilta perittävät maksut toimivat vaarallisena ennakkotapauksena ja luovat yliopistojen sisälle kahden kerroksen väkeä. Kaiken Suomessa tapahtuvan korkeakoulutuksen on oltava täysin ilmaista kansallisuudesta riippumatta.

​Koulutus ei ole kauppatavaraa. Korkeakoulututkinto ei saa olla mikään sijoitustuote, jolla varmistetaan oma rikas tausta. Kun hallitus leikkaa ja yksityistää, se luo vain lisää eriarvoisuutta ja jakaa ihmisiä kahteen kastiin. Jos suostumme siihen, että rahasta tulee lahjakkuutta tärkeämpi kriteeri, olemme huutokaupanneet Suomen tulevaisuuden halvalla.

​Meidän on valittava puolemme juuri nyt. Olemmeko me todella valmiita rakentamaan kylmän ja jakautuneen Suomen, jossa lääkärin, tuomarin tai insinöörin ammatti vain periytyy sukupolvelta toiselle, ja maamme lahjakkaimmat nuoret jätetään porttien ulkopuolelle vain siksi, että he syntyivät väärään perheeseen? Kun luokkayhteiskunnan ovet lyödään lukkoon, kuka meistä suostuu jäämään ulkopuolelle?