Onko Suomella varaa passivoida kymmeniä tuhansia nuoria? Toimeentulotuen leikkaukset ovat kallis virhe
Tilastojen valossa tilanne on karu. Tulottomat tuen saajat ovat tyypillisesti alle 35-vuotiaita ja yksin asuvia miehiä. Kyseessä on ryhmä, jonka pitäisi olla mukana työelämässä ja rakentamassa yhteiskuntaa. Sen sijaan, että auttaisimme heitä eteenpäin, järjestelmä tuntuu rakentavan uusia esteitä ja vaikeasti hahmotettavia loukkuja.
On vaikea nähdä, miten kenenkään etu olisi se, että ihminen putoaa kokonaan turvaverkkojen ulkopuolelle. Se ei ole vain inhimillisesti raskasta, vaan myös taloudellisesti lyhytnäköistä. Kun perusosasta leikataan, ei ihminen työllisty automaattisesti, varsinkaan jos pohjalla on jo pidempi jakso ilman tuloja. Usein seurauksena on vain syrjäytymistä ja terveysongelmia, jotka tulevat veronmaksajille lopulta paljon kalliimmaksi kuin se säästö, jota leikkauksilla nyt tavoitellaan.
Pelkkä kurittaminen ei kannusta työhön
Työn tekemisen pitää olla aina kannattavaa, mutta nykyiset muutokset toimivat tätä periaatetta vastaan. Ansiotulovähennyksen poistaminen rankaisee nimenomaan lyhyiden pätkätöiden vastaanottamisesta. Se luo tilanteen, jossa työn vastaanottaminen voi tuntua riskiltä, koska paperisota ja tukien mahdollinen takaisinperintä pelottaa enemmän kuin pieni palkka houkuttelee. Tämä passivoi ihmisiä kotiin, vaikka tavoite on varmasti päinvastainen.
Mielestäni meidän pitäisi uskaltaa keskustella aidosti perustulosta. Se ei tarkoita vastikkeetonta rahaa ilman vastuuta, vaan se olisi keino uudistaa sosiaaliturva vastaamaan nykyajan pirstaleista työelämää. Perustulo poistaisi valtavan määrän sitä byrokratiaa, jota Kelassa ja hyvinvointialueilla pyöritetään nykyään hakemusten tarkastamiseen ja ihmisten valvomiseen.
Perustulon rahoittaminen on mahdollista
Yleisin vasta-argumentti on tietenkin kustannukset. Perustulo on kuitenkin mahdollista rahoittaa, jos katsomme verotusta ja yhteiskunnan menoja kokonaisuutena.
Ensinnäkin perustulo olisi itsessään veronalaista tuloa tietyn rajan jälkeen. Verotusta voitaisiin säätää niin, että hyvätuloiset maksaisivat perustulon käytännössä takaisin veroina, jolloin tuki kohdistuisi sitä tarvitseville. Samalla säästettäisiin merkittävästi hallinnollisissa kuluissa, kun virkamiesten aikaa vapautuisi valvonnasta aitoon auttamistyöhön.
Toiseksi rahoitusta voitaisiin hakea verotuksen painopisteen siirroilla. Työn verottamista voitaisiin keventää ja siirtää painetta esimerkiksi haittojen verottamiseen, suuriin varallisuuksiin tai pääomiin. Kun järjestelmästä tehdään sellainen, että jokainen ansaittu euro lisää ihmisen käytettävissä olevia tuloja ilman pelkoa tukien katkeamisesta, se lisää työntekoa ja kasvattaa verotuloja luonnollisesti.
Kohti toimivampaa järjestelmää
Meidän on lopetettava köyhyyden hoitaminen pelkkänä moraalisena kysymyksenä ja alettava nähdä se rakenteellisena haasteena. Nykyiset leikkaukset ovat huono tapa yrittää korjata tilannetta. Tarvitaan rohkeutta uudistaa rakenteet niin, että jokaisella on mahdollisuus osallistua yhteiskuntaan omien kykyjensä mukaan. Se olisi järkevää talouspolitiikkaa ja inhimillistä päätöksentekoa.