​Opiskelijoiden velkaantuminen ja koulutusleikkaukset palauttavat luokkarakenteet

​Koulutus on perinteisesti nähty Suomessa sosiaalisen tasa-arvon ja suorien mahdollisuuksien takaajana. Nykyiset poliittiset päätökset kuitenkin murentavat tämän perustan. Opintotuen muuttaminen lainapainotteiseksi ja asumistuen merkittävät leikkaukset tekevät opiskelusta valtavan taloudellisen riskin yksilölle.

​Tämä kehitys iskee vakavimmin niihin nuoriin, joiden perheillä ei ole mahdollisuutta tukea opintoja taloudellisesti. Velkaantumisen pelko estää monia hakeutumasta korkeakoulutukseen. Tämän seurauksena yhteiskunnan luokkarakenteet vahvistuvat uudelleen, kun varallisuus määrittää jälleen sen, kenellä on mahdollisuus kouluttautua ja sivistää itseään. Maksuttoman koulutuksen rinnalle on säädettävä opiskelijoiden suora, riittävä ja täysin vastikkeeton kuukausittainen toimeentulotuki, joka tekee opiskelusta aidon perusoikeuden ja lopettaa nuorten pakottamisen pankkilainojen ottamiseen.

​Työttömyys ja suurpääoman vara-armeija pitävät palkat alhaalla

​
Hallitus ja elinkeinoelämän edustajat puolustavat sosiaaliturvan kurjistamista väittämällä, että tukien leikkaaminen lisää työn tarjontaa ja kannustaa nuoria ottamaan työtä vastaan. Tämä porvarillinen argumentti kääntää kuitenkin todellisuuden päälaelleen. Sosiaaliturvan suojaosien poistaminen ja työttömyysturvan heikennykset palvelevat todellisuudessa vain työnantajien etuja. Kun vähäistenkin työtulojen vastaanottamisesta rangaistaan katkaisemalla sosiaalietuudet välittömästi, nuoret ajetaan tietoiseen taloudelliseen ahdinkoon.

​Yhteiskuntaluokkien näkökulmasta katsottuna nuorisotyöttömyys paljastuu järjestelmälle hyödylliseksi työkaluksi. Kapitalistinen talous tarvitsee työttömien vara-armeijaa, sillä sen avulla työssäkäyvien palkkataso saadaan pidettyä alhaalla ja työntekijöiden neuvotteluvoima yhteiskunnassa heikkenee. Kun nuoret pidetään jatkuvassa epävarmuudessa ja pelossa toimeentulon menettämisestä, heidät pakotetaan suostumaan yhä huonompiin työehtoihin ja matalampiin palkkoihin. Sosiaaliturvan murentaminen on keino heikentää koko työväenluokan asemaa.

​Työelämän riisto ja palkaton harjoittelu riistävät nuorilta heidän tuottamansa lisäarvon

​
Nuorten työuran alkua leimaa nykyään järjestelmällinen hyväksikäyttö. Epävarmat nollatuntisopimukset, jatkuvat pätkätyöt ja oppilaitosten ulkopuoliset palkattomat harjoittelut ovat muuttuneet vallitsevaksi käytännöksi. Yritykset ja julkinen sektori pyörittävät toimintaansa nuorella halpatyövoimalla, jolle ei makseta edes elämiseen riittävää korvausta.

​Kyseessä on puhtain mahdollinen riiston muoto. Tyonantaja omistaa tuotantovälineet ja ottaa itselleen sen taloudellisen arvon, jonka nuori työntekijä omalla työllään luo, maksamatta siitä kuuluvaa vastinetta. Tämän vuoksi nollatuntisopimukset ja kaikki sellaiset harjoittelut, jotka eivät liity suoraan opintoihin, on kiellettävä lainsäädännöllä välittömästi. Jokaisesta työtunnista on saatava elämiseen riittävä vähimmäispalkka, ja työsopimusten on taattava taloudellinen itsenäisyys ilman jatkuvaa tarvetta turvautua viimesijaiseen sosiaaliturvaan.

​Radikaalit ja sosialistiset vaatimukset nuorten pelastamiseksi

​
Nuorten mielenterveyskriisi, taloudellinen hätätila ja syrjäytyminen ovat niin syvällä yhteiskunnan rakenteissa, ettei niitä ratkaista kosmeettisilla työllisyyspaketeilla tai jakamalla yrityksille julkisia tukia. Tilanne vaatii koko talousjärjestelmän perustavanlaatuista muuttamista ja vallan siirtämistä finanssipääomalta tavallisille työntekijöille.

​Ensimmäisenä askeleena on säädettävä perustuslaillinen oikeus työhön. Tämä tarkoittaa, että yhteiskunnalla on velvollisuus järjestää jokaiselle alle 30-vuotiaalle nuorelle reaaliaikainen, kokopäiväinen ja reilulla palkalla varustettu työpaikka, jossa työntekijän oikeuksia kunnioitetaan ehdottomasti. Mikäli yksityiset markkinat eivät työllistä, valtion on luotava nämä työpaikat. Samalla talouden keskeiset rakenteet, kuten energiantuotanto, rahoituslaitokset ja suuryritykset, on otettava yhteiskunnan omistukseen ja demokraattiseen valvontaan. Silloin tuotantoa voidaan ohjata ihmisten todellisten tarpeiden, eikä harvojen omistajien liikevoittojen mukaan.

​Työelämän kuormitusta on helpotettava siirtymällä yleiseen kuuden tunnin työpäivään tai nelipäiväiseen työviikkoon ilman ansiotason laskua. Tämä jakaa olemassa olevan työn kaikille, poistaa työttömyyden ja parantaa nuorten elämänlaatua. Kilpailuyhteiskunnan aiheuttama nuorten psyykkinen pahoinvointi on korjattava luomalla täysin maksuttomat ja jonottomat mielenterveyspalvelut oppilaitoksiin. Tämän rahoitus otetaan sieltä, minne varallisuus on keskittynyt – eli kiristämällä miljonäärien ja suurpääoman verotusta. Lopulta työttömyys ja ilmastokriisi voidaan ratkaista samanaikaisesti palkkaamalla nuoria suoraan valtion suuriin ympäristön ennallistamis- ja kiertotalousprojekteihin.

​Tulevaisuus kuuluu työväenluokalle, ei harvojen rikkaudelle

​
Orpon-Purran hallituksen harjoittama politiikka jättää nuorille perinnöksi kaksinkertaisen katastrofin: murenevan yhteiskunnallisen turvaverkon ja hoitamattoman ilmastokriisin. Nuoret pakotetaan elämään jatkuvassa stressissä ja taloudellisessa turvattomuudessa vain siksi, että omistava luokka voi kerryttää omaisuuttaan. Tämä tilanne osoittaa kapitalistisen järjestelmän historiallisen umpikujan.

​Yhteiskunta, jolla on varaa tukea pankkeja ja suuryrityksiä miljardeilla euroilla mutta joka hylkää oman nuorisonsa, on menettänyt oikeutensa olla olemassa. Nuoret eivät tarvitse kurjistamisen sietämistä, vaan aitoa oikeudenmukaisuutta. Jos nykyinen järjestelmä ei kykene tarjoamaan nuorilleen työtä, toimeentuloa ja turvallista huomista, silloin järjestelmä itsessään on vaihdettava. On aika lopettaa pääoman valta ja rakentaa yhteiskunta, jossa ihmisen arvo mitataan hänen olemassaolonsa, ei yrityksille tuotetun liikevoiton mukaan.