Nato-keskustelun uudelleenarviointi – Miksi Nato-vastaisuus on ymmärrettävää ja miksi vasemmiston tulee pitää kiinni arvoistaan

26.11.2025
Viime aikojen poliittinen keskustelu Suomessa on käynyt poikkeuksellisen vilkkaaksi, eikä ihme: ulko- ja turvallisuuspolitiikka määrittelee yhä enemmän koko poliittisen kentän suuntaa. Erityisesti vasemmistoliiton sisällä Nato-jäsenyys ja siihen liittyvät linjaukset ovat nousseet keskiöön, ja puolueen tuoreessa puoluekokouksessa aihe jakoi mielipiteitä. Osalle jäsenistä Nato-kriittisyys näyttäytyi uhkana puolueen maineelle, mahdollisesti jopa esteenä hallitusyhteistyölle tulevaisuudessa. Toisille Nato-vastaisuus oli tärkeä periaatteellinen linja, jota ei tulisi hylätä taktisista syistä. Tätä jännitettä ei voida ymmärtää ilman laajempaa tarkastelua siitä, mihin vasemmistoliiton arvot pohjautuvat ja millä tavoin Nato-kysymys liittyy niihin.

On täysin ymmärrettävää, että Nato herättää kriittisiä tunteita erityisesti vasemmistolaisissa. Nato on sotilasliitto, jonka toimintaa ja laajentumista on vuosikymmeniä katsottu epäillen niissä poliittisissa suuntauksissa, jotka painottavat rauhanomaisuutta, diplomatiaa ja konfliktien ennaltaehkäisyä. Naton jäsenyys ja sen tuomat velvoitteet herättävät kysymyksiä siitä, kuinka paljon Suomi sitoutuu suurvaltojen johtamaan turvallisuuspolitiikkaan ja kuinka laajasti Suomen tuleva ulkopoliittinen liikkumavara kaventuu. Monelle Nato-kriittisyys ei ole vastustusta turvallisuudelle sinänsä, vaan huoli siitä, että turvallisuutta lähestytään liian yksipuolisesti. Sotilaallinen turva ei ole synonyymi pysyvälle rauhalle, eikä liittoutuminen voi olla ainoa ratkaisu turvallisuuspolitiikan haasteisiin.

Vasemmistoliiton perinteisiin kuuluu diplomatian, kansainvälisen oikeuden ja rauhan edistäminen. Tässä valossa Nato-kriittinen kanta on paitsi ymmärrettävä myös luonteva jatke puolueen historiassa korostuneille arvoille. Samalla on kuitenkin tunnustettava, että poliittinen todellisuus on muuttunut ja keskustelu turvallisuudesta on aiempaa voimakkaammin ladattu geopoliittisilla jännitteillä ja pelolla. Tämä muutos on saanut osan puolueaktiiveista ehdottamaan, että Nato-kysymys tulisi siirtää sivuun, mikäli puolue haluaa säilyttää mahdollisuuden hallitusyhteistyöhön tulevaisuudessa.

 


Mutta onko tämä kestävää? Onko puolueen arvojen ohittaminen poliittisen paikan tavoittelussa todella järkevää? Mielestäni ei ole. Puolueen identiteetti ja uskottavuus rakentuvat sen periaatteiden varaan, ei sen mukaan, kuinka hyvin se osaa mukautua muiden puolueiden odotuksiin. Hallituspaikka on lyhytaikainen tavoite. Arvot ja linjaukset sen sijaan määrittelevät puolueen pitkäjänteisen suunnan ja sen, millaista politiikkaa se pyrkii ajamaan riippumatta siitä, istuuko se hallituksessa vai oppositiossa.

Tästä syystä Nato-vastaisuus tai Nato-kriittisyys ei ole häpeä, vaan poliittisesti perusteltu ja arvopohjainen näkökulma. Se haastaa voimassa olevan keskustelun, joka on Suomessa ollut hyvin yksisuuntaista. Keskustelua leimaa militarismin sävyttämä turvallisuuslogiikka, jossa sotilaallinen varustautuminen ja liittoutuminen esitetään lähes ainoina vaihtoehtoina turvallisuuden takaamiseksi. Tällainen keskustelukulttuuri kaventaa poliittista tilaa ja tukahduttaa vaihtoehtoiset näkemykset, mikä ei ole terve merkki demokraattiselle yhteiskunnalle.

Kun puoluekokouksessa pohdittiin, voiko voimakas Nato-kriittisyys tuottaa mainehaittaa ja vaikeuttaa hallitusneuvotteluja, unohdettiin yksi keskeinen seikka. Vasemmistoliiton ei tule olla puolue, joka kirjoittaa tavoitteensa muiden toiveiden mukaan. Sen tulee olla puolue, joka seisoo arvojensa takana myös silloin, kun ne eivät ole poliittisesti helpoimpia tai valtavirran suosiossa. Puolueen kannatus ei vahvistu epäselvällä linjalla, vaan selkeällä, johdonmukaisella ja uskottavalla politiikalla. Monet äänestäjät arvostavat rohkeutta ajaa oikeudenmukaista, rauhaa korostavaa ja diplomatiaan perustuvaa ulkopoliittista linjaa.

Yhdysvaltojen ulkopolitiikan kritiikitön hyväksyminen ei ole vasemmistoliiton tehtävä sen enempää Suomessa kuin missään muuallakaan. Yhdysvallat on ollut Nato-liittouman keskeinen toimija, ja sen politiikka herättää aiheellisesti keskustelua erityisesti silloin, kun se vaikuttaa globaaleihin jännitteisiin ja rauhanprosesseihin. Vasemmistolaiselle politiikalle on olennaista kyseenalaistaa suurvaltojen toimia ja pyrkiä vahvistamaan kansainvälistä oikeutta ja sääntöpohjaista järjestelmää, ei mukautua niiden agendoihin.

Tässä suhteessa Nato-kriittinen politiikka ei ole menneisyyteen takertumista, vaan pyrkimystä rakentaa vaihtoehtoja tulevaisuuden rauhanomaiselle ulkopolitiikalle. Suomessa on vahva tarve keskustella turvallisuudesta muutakin kuin sotilaallisen logiikan kautta. Vasemmistoliitolla on tässä keskustelussa tärkeä rooli: se voi tuoda esiin niitä näkökulmia, joita muu poliittinen kenttä helposti sivuuttaa.

Nyt jos koskaan puolueen tulisi pitää kiinni arvoistaan rohkeasti ja kirkkaasti. Nato-vastaisuus ei ole puolueelle taakka, vaan mahdollisuus osoittaa, että suomalaisessa turvallisuuspoliittisessa keskustelussa on tilaa kriittiselle ajattelulle, rauhanomaisille ratkaisuille ja diplomasiaan pohjautuvalle vaihtoehdolle. Tämä linja ei tee puolueesta epärealistista. Se tekee siitä aidosti vasemmistolaisen.

Share