​Tämä ei ole poliittinen palopuhe, vaan suora havainto siitä, miten rikki palvelumme tällä hetkellä ovat. Meillä on pystyssä järjestelmä, joka hukkaa aikansa paperitöihin, arvailee diagnooseja ja tarjoaa ratkaisuksi pelkkää lääkitystä tai nettilinkkejä, vaikka ihmiset tarvitsisivat aitoa kohtaamista.

​Mielenterveystoimiston jonot ja lääkekeskeinen hoito avohoidossa

​
Suurin ongelma avohoidossa on se, mitä sillä ylipäätään yritetään saavuttaa. Avun hakemisesta on tullut rutiininomaista suorittamista. Kun menet lääkäriin, käteesi lyödään liian usein resepti ja käsketään katsomaan, miten lääke toimii. Seuraava aika saattaa olla kuukausien päässä.

​Lääkkeillä on ilman muuta paikkansa, mutta niistä on tullut järjestelmälle helppo tapa siirtää ongelmaa eteenpäin. Ne vaimentavat pahimmat oireet, mutta ne eivät palauta ihmisen toimintakykyä tai auta pääsemään takaisin kiinni arkeen.

​Nykyään lääkkeiden rinnalle on tuotu toinenkin hätävara, eli nettiterapiat ja erilaiset digitaaliset itsehoito-ohjelmat. Kun ihminen on valmiiksi aivan loppu ja vailla voimia, hänelle lähetetään linkki verkkosivulle ja käsketään suorittamaan tehtäviä. Mutta kun mieli on oikeasti särki, ihminen tarvitsee toista ihmistä, ei uutta sovellusta tai tehtävälistaa puhelimen näytölle. Moni kokee tulleensa täysin unohdetuksi tähän hoitopolkuun.

​Miksi mielenterveyspalvelut ovat kriisissä? Kyse ei ole vain rahasta

​Meille sanotaan aina, että mielenterveyspuolella on huutava resurssipula. Mutta kun katsoo pintaa syvemmälle, huomaa nopeasti, ettei kyse ole pelkästään rahasta tai työntekijöiden määrästä. Kyse on siitä, miten niitä käytetään.

​Koko organisaatio on rakennettu niin kankeaksi, että lääkäreiden ja hoitajien aika kuluu tietokoneella istumiseen, lausuntojen pyörittämiseen ja palavereissa juoksemiseen. He haluaisivat tehdä työnsä ja auttaa, mutta byrokratia syö sen ajan, joka kuuluisi potilaalle. Samaan aikaan ihmiset odottavat kuukausia pelkkää ensimmäistä arviointikäyntiä.

​Nyt tätä yritetään korjata suurella kohulla esitellyllä terapiatakuulla. Pelkkä uusi lakipykälä ei kuitenkaan muuta mitään, jos itse toimintatapoja ei uskalleta ravistella. Pahimmillaan terapiatakuu johtaa siihen, että potilaille tarjotaan lyhyt viiden kerran käyntijakso vain siksi, että saadaan rasti ruutuun ja tilastot näyttämään hyvältä. Sen jälkeen ihminen pudotetaan taas tyhjän päälle, ja kierre alkaa alusta.

​Väärä diagnoosi ja jatkuvasti vaihtuvat lääkärit mielenterveyspuolella

​
Kolmas iso sudenkuoppa liittyy diagnooseihin ja siihen, kuka hoitoa oikein ohjaa. Mielenterveyspuolella tehdään tällä hetkellä paljon hätäisiä ratkaisuja, tai sitten oikean diagnoosin saaminen kestää vuosia. Ei ole mitenkään epätavallista, että potilaan diagnoosi muuttuu lennosta riippuen siitä, kuka lääkäri sattuu olemaan vuorossa.

​Tämä johtuu suoraan siitä, että julkisella puolella pyörii valtavasti vaihtuvia keikkalääkäreitä. Potilaalle on henkisesti aivan äärimmäisen raskasta joutua kertomaan elämänsä vaikeimmat asiat ja traumat uudestaan ja uudestaan joka kuukausi eri ihmiselle. Kun hoitajat ja lääkärit vaihtuvat jatkuvasti, kukaan ei tunne potilasta kunnolla eikä kukaan ota vastuuta kokonaisuudesta. Silloin syntyy vääriä diagnooseja: hoidetaan masennusta, vaikka taustalla olisi käsittelemätön trauma tai neurokirjon piirre. Väärä diagnoosi johtaa väärään hoitoon, mikä taas vie pohjan koko paranemiselta ja kuormittaa järjestelmää entisestään.

​Miten mielenterveyspalveluita pitäisi parantaa?

​
Jos tämä järjestelmä halutaan oikeasti kuntoon, meidän täytyy lopettaa pelkkien pienten korjausten tekeminen. Rahan kaataminen samaan vanhaan, toimimattomaan muottiin ei auta ketään. Ensimmäisenä meidän on otettava tavoitteeksi aito toipuminen tilastojen sijaan. Unohdetaan pelkkien lääkereseptien seuranta tai se, kuinka monta ihmistä saadaan nopeasti ajettua lyhytterapian läpi. Jokaiselle avun piiriin tulevalle pitää tehdä heti alussa selkeä ja monipuolinen suunnitelma, johon kuuluu keskusteluavun lisäksi käytännön tukea arkeen ja toimintakyvyn palauttamiseen.

​Samalla on lopetettava jatkuva keikkalääkärikierre. Potilaalla täytyy olla oikeus omaan, tuttuun työntekijään ja lääkäriin. Keikkalääkäreiden ostamisen sijaan nekin rahat pitäisi käyttää vakituisen henkilökunnan palkkaamiseen ja heidän työolojensa parantamiseen. Vasta kun hoitosuhteet ovat pysyviä, saadaan väärät diagnoosit ja hoitovirheet kuriin.

​Lopulta myös hoitoon pääsystä on tehtävä helppoa. Monimutkaiset lähetejonot ja paperisodat pitää purkaa kokonaan. Tarvitsemme matalan kynnyksen paikkoja, joihin voi vain kävellä sisään ja saada keskusteluapua heti ilman kuukausien odottelua tai vaatimusta nettiterapioiden itsenäisestä kahlaamisesta. Meidän on siirrettävä työntekijät takaisin koneiden ääreltä ihmisten pariin.

​Mielenterveysongelmat ja hoito – ihminen ei ole kone

​Nykyinen avohoito näyttää valitettavasti usein siltä, että asioita hoidetaan vain paperilla. Systeemi toimii hyvin mekaanisesti: potilas otetaan sisään, leimataan paperit, annetaan resepti kouraan, lähetetään nettiterapialinkki sähköpostiin ja otetaan seuraava jonosta. Me kohtelemme mielenterveysongelmien kanssa kamppailevia ihmisiä kuin rikkinäisiä kohteita, joiden oireita vaimennetaan lääkkeillä, jotta he pärjäisivät omillaan.

​Mutta ihminen ei ole mikään kone. Kun mieli särkyy, me emme tarvitse tehokkaampaa ja kylmempää prosessia. Me tarvitsemme pysähtymistä, kuuntelua ja aitoa, pitkäjänteistä tukea.

​Meillä olisi tässä maassa kaikki mahdollisuudet ja resurssit rakentaa toimiva ja inhimillinen mielenterveyshuolto. Kyse on loppujen lopuksi vain siitä, haluammeko me aikuisten oikeasti auttaa ihmisiä paranemaan, vai haluammeko me vain pitää heidät poissa silmistä. Niin kauan kuin jatkamme nykyisellä linjalla, me emme hoida ketään. Me vain odotamme, että he väsyvät ja luovuttavat.