Mielenterveys on aihe, joka koskettaa yhä useampaa meistä tavalla tai toisella. Silti aihe pysyy usein piilossa julkisessa keskustelussa, erityisesti politiikassa, jossa avoimuus ja haavoittuvuus harvoin kohtaavat. Olen itse kokenut tämän henkilökohtaisesti. Olen elänyt skitsoaffektiivisen häiriön, kaksisuuntaisen mielialahäiriön ja ahdistuneisuuden kanssa. Nämä kokemukset ovat muovanneet minua ihmisenä ja antaneet minulle syvällisen näkemyksen siitä, mitä mielenterveyshäiriöt voivat tarkoittaa arjessa, työelämässä ja yhteiskunnassa.
Valitettavasti monet ihmiset ovat käyttäneet näitä kokemuksiani minua vastaan. He ovat sanoneet, että minulla ei olisi oikeutta puhua politiikasta tai osallistua yhteiskunnalliseen päätöksentekoon, koska olen kärsinyt mielenterveysongelmista. Tämä ajatus on paitsi virheellinen, myös vaarallinen. Se jättää kokonaisen näkökulman kuulematta ja vähättelee kokemusten arvoa, joita juuri mielenterveysongelmien kanssa eläminen tarjoaa. Kokemusasiantuntijuus ei ole heikkous, vaan voimavara. Se antaa syvyyttä, ymmärrystä ja kykyä tunnistaa ongelmien seurauksia sekä etsiä todellisia ratkaisuja.
Politiikassa on yhä liian vähän ääniä, jotka tulevat ihmisiltä, jotka ovat itse kokeneet mielenterveysongelmia. Tämä on ongelma, koska elämme kansainvälistä mielenterveyskriisiä. Yhä useampi nuori ja aikuinen kamppailee ahdistuksen, masennuksen tai kaksisuuntaisten häiriöiden kanssa, ja moni jää ilman riittävää tukea. Päätöksenteossa tarvitaan ihmisiä, jotka ymmärtävät, millaista on elää tällaisen haasteen kanssa, ja jotka voivat tarjota käytännönläheisiä ratkaisuja. Ilman tätä näkökulmaa politiikka voi jäädä etäiseksi, kuuroksi todellisuuden vaatimuksille.
Olen oppinut, että mielenterveysongelmat eivät tee ihmisestä kyvytöntä tai vähemmän osallistuvaa. Päinvastoin, ne voivat kasvattaa empatiaa, kärsivällisyyttä ja kykyä kuunnella toisten kokemuksia. Ihmiset, jotka ovat kohdanneet mielenterveysongelmia, pystyvät usein hahmottamaan syy-seuraussuhteita syvemmin kuin ne, jotka eivät ole joutuneet käymään läpi samankaltaisia kokemuksia. Tämä tekee heistä arvokkaita keskustelukumppaneita ja päättäjiä, jotka voivat vaikuttaa siihen, että yhteiskunta rakentuu ihmisläheisemmäksi ja oikeudenmukaisemmaksi.
Politiikassa mielenterveysongelmista puhuminen voi myös vähentää stigmaa ja lisätä tietoisuutta. Kun julkisuuden henkilöt, kansanedustajat tai poliittiset vaikuttajat uskaltavat kertoa omista kokemuksistaan, se avaa tilaa muille puhua. Tämä voi olla ratkaisevaa etenkin nuorille, jotka kokevat olevansa yksin ongelmiensa kanssa. Mielenterveyden normalisointi ei ole vain yksilön etu, vaan koko yhteiskunnan vahvistamista. Se tarkoittaa, että kriisissä olevat ihmiset saavat tarvitsemansa tuen ja että yhteiskunta oppii ennakoimaan ja puuttumaan ongelmiin ennen kuin ne kärjistyvät.
Haluan myös korostaa, että mielenterveysongelmat eivät rajoitu yksilön sisäiseen kokemukseen. Niiden vaikutukset ulottuvat koulutukseen, työhön, sosiaalisiin suhteisiin ja yleiseen elämänlaatuun. Politiikassa on tärkeää tunnistaa nämä seuraukset ja tehdä päätöksiä, jotka tukevat kokonaisvaltaista hyvinvointia. Tämä voi tarkoittaa parempia resursseja mielenterveyspalveluihin, ennaltaehkäiseviä ohjelmia, koulu- ja työympäristöjen kehittämistä sekä tasa-arvoisia mahdollisuuksia kaikille. Näihin ratkaisuihin tarvitaan ääniä, jotka ymmärtävät ongelmien todellisuutta henkilökohtaisella tasolla.
