Miksi köyhyyden syyllistäminen on Suomen vaarallisin poliittinen harha

26.12.2025
Tämä teksti ei ole kompromissi. Tämä on kyllästymisen tulos. Olen väsynyt siihen, että yhteiskunnallisesta keskustelusta on tehty moraalinen sirkus, jossa todellisuus on vain häiritsevä sivujuonne. Me elämme ajassa, jossa kovimmat mielipiteet pukeutuvat järjen kaapuun ja myyvät itseään pragmaattisina, vaikka ne ovat usein vain kylmiä, laiskoja ja pelokkaita reaktioita monimutkaisiin ongelmiin.


Minua raivostuttaa erityisesti se, miten köyhyydestä puhutaan. Tai oikeammin miten siitä ei puhuta. Köyhyys esitetään valintana, luonteen heikkoutena, moraalisena vikana. Ikään kuin se olisi jonkinlainen elämäntapaharrastus, josta pääsee eroon ryhdistäytymällä ja saamalla vähän enemmän keppiä. Tämä ajattelu ei ole vain virheellistä, se on vaarallista. Se vapauttaa päättäjät vastuusta ja siirtää syyllisyyden niille, joilla on jo valmiiksi vähiten vaikutusvaltaa.


Kun keskustelu kääntyy sosiaaliturvaan, kaava on aina sama. Nostetaan esiin väärinkäyttö. Kaivetaan esiin yksittäisiä tarinoita ja paisutellaan niistä koko järjestelmän kuva. Se on helppoa. Se on tunnepohjaista. Ja se toimii, koska se ruokkii ihmisten halua uskoa, että ongelma on jossain muualla kuin rakenteissa. Todellisuudessa mikään järjestelmä, jossa liikkuu rahaa ja ihmisiä, ei ole immuuni väärinkäytöksille. Se ei ole skandaali, vaan lähtökohta. Kysymys ei ole siitä, tapahtuuko väärinkäyttöä, vaan siitä, kuinka suuri osa siitä on ja millä hinnalla sitä yritetään estää.


Minä en osta selitystä, jonka mukaan kurjistaminen on välttämätöntä, jotta saadaan ihmiset töihin. Se on ideologinen uskomus, ei empiirinen totuus. Jos se toimisi, meillä olisi jo täystyöllisyys. Sen sijaan meillä on epävarmuutta, uupumusta ja järjestelmä, joka rankaisee ihmisiä asioista, joihin he eivät voi vaikuttaa. Työpaikkoja ei synny sillä, että leikataan turvaverkkoa. Ne syntyvät investoinneista, koulutuksesta ja luottamuksesta. Ja luottamus on juuri se asia, jota tämä politiikka nakertaa tehokkaimmin.


Minua suututtaa myös se kieli, jolla tästä kaikesta puhutaan. Laiskuus. Loisiminen. Velttoilu. Sanoja, jotka ovat kuin moukari, mutta joilla ei rakenneta mitään. Ne ovat retorisia oikoteitä, joilla vältetään vaikeat kysymykset. On paljon helpompaa leimata kuin ymmärtää. On helpompaa syyttää kuin korjata. Mutta yhteiskunta, joka perustuu halveksuntaan, ei ole vahva. Se on hauras ja katkera.


On outoa, miten samaan aikaan puhutaan vastuusta ja yksilön velvollisuuksista, mutta unohdetaan vallan vastuu. Jos päätökset tehdään ilman kunnollista käsitystä ihmisten arjesta, ne eivät ole rohkeita, ne ovat sokeita. Jos politiikka perustuu oletukseen, että kipu kasvattaa ja nälkä motivoi, silloin ollaan vaarallisilla vesillä. Historia ei ole lempeä tällaisille kokeiluille.



Minä uskon, että suurin osa ihmisistä haluaa tehdä merkityksellisiä asioita. Haluaa pärjätä omillaan. Haluaa olla osa yhteiskuntaa, ei sen reuna-alue. Kun näin ei tapahdu, syy ei useimmiten ole tahdon puutteessa vaan mahdollisuuksien. Siksi keskustelun pitäisi keskittyä esteisiin, ei moraalisiin tuomioihin. Siksi ratkaisujen pitäisi lisätä toimijuutta, ei pelkoa.


Tämä ei tarkoita sinisilmäisyyttä. Tämä tarkoittaa suhteellisuudentajua. Jos koko järjestelmää rukataan pienen ongelman vuoksi ja samalla aiheutetaan valtavaa inhimillistä vahinkoa, ollaan epäonnistuttu. Jos politiikka näyttää tehokkaalta vain siksi, että se kuulostaa kovalta, se ei ole tehokasta. Se on teatteria.


Olen vihainen, koska tiedän, että parempi keskustelu on mahdollinen. Olen vihainen, koska tiedän, että tämä maa on rakennettu ajatukselle siitä, että ketään ei jätetä yksin. Olen vihainen, koska tämä periaate ollaan valmiita uhraamaan halvoille pisteille ja helppoille selityksille. Ja ennen kaikkea olen vihainen, koska hiljaisuus tässä kohtaa olisi hyväksyntää.

 

Me tarvitsemme vähemmän syyttelyä ja enemmän rehellisyyttä. Vähemmän karikatyyrejä ja enemmän todellisuutta. Politiikkaa, joka uskaltaa katsoa ongelmia silmiin ilman että se etsii syntipukkeja. Se ei ole pehmeää. Se on ainoa tapa olla oikeasti vahva.

Share