Tämä pelko ei kuitenkaan johdu siitä, että Marxin ajatukset taloudesta olisivat itsessään huonoja. Kyse on siitä, kuinka syvälle historia ja itänaapurin varjo ovat jättäneet jälkensä suomalaisten mieleen. On aika purkaa nämä historian myytit ja katsoa rehellisesti, miksi aito, vapaa kommunismi pelottaa Suomessa edelleen niin paljon.
 

​Sisällissota ja toinen maailmansota – Suomen historian traumat

​Suurin syy sille, miksi aihe on suomalaisille niin herkkä, löytyy menneisyydestä ja sotasukupolven kokemuksista. Suomelle kommunismi ei ollut vain jokin teoreettinen aatesuunta muiden joukossa. Se tarkoitti käytännössä konkreettista vaaraa rajan takana.

​Talvi- ja jatkosota olivat selviytymistaisteluita Neuvostoliittoa vastaan. Sodan kauhut, Karjalan menettäminen ja valtavat inhimilliset uhrit jättivät kansaan syvät haavat. Asiaa pahensi se, että sotien jälkeen näistä kokemuksista ei voitu puhua vapaasti ulkopolitiikan takia. Tämä pitkä vaikeneminen näkyy yhä yhteiskunnassa tarpeena puida asioita uudelleen ja uudelleen.

​Tämän lisäksi taustalla vaikuttavat vuoden 1918 sisällissodan arvet. Tuo sota jakoi suomalaiset ja perheet punaisiin ja valkoisiin sukupolvien ajaksi. Vaikka maa myöhemmin eheytyi, tämä verinen kahtiajako kummittelee yhä joidenkin alueiden poliittisessa ilmapiirissä ja sukujen muistoissa. Siksi keskustelu herättää heti suuria tunteita.

​Suomettumisen aika ja nykyinen luokkataistelu Suomessa

​Sotien jälkeinen suomettuminen pakotti Suomen varovaiseen erikoissuhteeseen Neuvostoliiton kanssa. Kotimaan politiikkaa, uutisia ja jopa kulttuuria muokattiin naapurin toiveiden mukaan, jotta rauha säilyisi. Monille tämä oli nöyryyttävää aikaa, jolloin sananvapaudesta jouduttiin tinkimään. Kun Neuvostoliitto lopulta kaatui, asiasta alettiin puhua avoimemmin, mutta monen mielestä tuon ajan poliittista vastuuta ei koskaan selvitetty kunnolla.

​Nykyään suomettumisesta ja kommunismista on tullut yleisiä pelottelusanoja, joita käytetään aina, kun tavalliset työntekijät nousevat puolustamaan omia oikeuksiaan. Tämä näkyy selvästi tämän päivän Suomessa. Kun hallitus leikkaa rajusti sosiaaliturvasta, ajaa terveyspalveluita alas ja heikentää lakko-oikeutta, omia oikeuksiaan puolustavaa ay-liikettä – eli ammattiliittoja – ja vasemmistoa syytetään julkisuudessa "neuvostoliittolaisesta ajattelusta". Oikeisto käyttää näitä leimoja tarkoituksella. He haluavat siirtää huomion pois siitä, että kapitalistiselle riistolle on olemassa parempi, solidaarisempi ja oikeudenmukaisempi vaihtoehto.

​Oliko Neuvostoliitto kommunistinen? Teoria vastaan todellisuus

​Asiallisen keskustelun suurin este on se tietoinen väärinkäsitys, että Neuvostoliitto olisi muka ollut kommunistinen maa. Poliittisen teorian valossa näin ei todellakaan ollut, eikä Neuvostoliitto itsekään koskaan väittänyt saavuttaneensa lopullista kommunismia. Karl Marxin ja Friedrich Engelsin alkuperäisessä teoriassa kommunismi tarkoittaa luokatonta yhteiskuntaa, jossa ei ole rahaa, jossa valtiorakenteet käyvät tarpeettomiksi ja jossa työläiset omistavat tehtaat ja tuotantovälineet yhdessä. Neuvostoliitto oli tämän täydellinen vastakohta. Se oli jättimäinen, kankea ja väkivaltainen poliisivaltio, jossa kaikki valta oli puolue-eliitillä, eli niin sanotulla nomenklatuuralla. Tämä oli käytännössä uusi herrakerho ja luokkaryhmä, joka eli etuoikeutettua elämää samalla kun tavallinen kansa jonotti ruokaa. Kyse oli siis valtiokapitalismista, ei kommunismista.

​Tämä virheellinen nimitys jäi kuitenkin elämään kylmän sodan aikana, koska se palveli molempien osapuolten poliittista propagandaa. Ensinnäkin maata hallitsi Neuvostoliiton kommunistinen puolue. Länsimaiden oli siksi helppoa ja loogista kutsua koko valtiota pelkästään sen mukaan, vaikka puolueen toiminnalla ei ollut mitään tekemistä todellisen aatteen kanssa.

​Samaan aikaan Neuvostoliitto itse käytti kommunismia suurena valheena ja kaukaisena lupauksena paremmasta huomisesta. Sen avulla perusteltiin ja oikeutettiin kansalle sen hetkinen kurjuus, jatkuvat pakkotyöt ja diktatuuri. Kansalle uskoteltiin, että kaikki kärsimys oli vain välttämätön välivaihe matkalla kohti lopullista onnelaa, vaikka todellisuudessa kyse oli vain eliitin vallan pönkittämisestä.

​Tämä sopi täydellisesti myös länsimaiden vastapropagandaan. Kapitalistiselle maailmalle ja sen rikkaille omistajille oli elintärkeää väittää, että Marxin kauniit ajatukset vapaudesta ja tasa-arvosta johtavat automaattisesti suoraan Stalinin vankileireihin. Länsi käytti Neuvostoliiton hirveyksiä tietoisesti pelotteena, jotta omat kansalaiset eivät alkaisi vaatia radikaaleja uudistuksia tai kyseenalaistaa tehtaanomistajien valtaa. Tämä pelon ilmapiiri iskostettiin ihmisten mieliin niin syvälle, että se vääristää keskustelua vielä tänäkin päivänä.

​Kapitalismin kaataminen ja aito taloudellinen demokratia

​Nuoremmille suomalaissukupolville Neuvostoliitto ja kylmä sota ovat jo kaukaista historiaa. Heillä ei ole aiempien sukupolvien perittyjä pelkoja, mikä antaa vihdoin tilaa rehelliselle järjestelmäkritiikille. Nykyinen kapitalistinen järjestelmä perustuu siihen, että luontoa ylikulutetaan ja työntekijöiden tekemä tulos valuu harvojen rikkaiden taskuihin. Tämä malli on tullut tiensä päähän.

​Aito kommunismi ei tarkoita valtion paisuttamista tai uutta diktatuuria, vaan sitä, että taloudesta tehdään demokraattista. Se tarkoittaa suuryritysten, pankkien ja luonnonvarojen ottamista yhteiskunnan ja työntekijöiden omaan haltuun. Vasta kun omistus on yhteistä ja tuotannon tavoitteena on ihmisten hyvinvointi pörssikeinottelun sijaan, voimme jättää historian painolastin taaksemme ja rakentaa maailman, joka perustuu todelliseen tasa-arvoon ja vapauteen.