​Hiljaisuuden kallis hinta

​
Historiallisesti mielenterveysongelmista on vaiettu, mutta vaikeneminen ei tehnyt ihmisistä vahvempia. Se tarkoitti vain sitä, että vaikeudet jäivät piiloon. Ennen vanhaan psyykkistä pahoinvointia hoidettiin usein omatoimisesti päihteillä, mikä johti valitettavan usein noidankehään, jossa alkoholi syvensi ongelmia entisestään. Hiljaisuuden ja kotikonstein hoitamisen hinta oli kova, mikä näkyi historiassa tilastoja murheellisempina lukuina. Esimerkiksi vuonna 1990 Suomessa tehtiin yli 1 500 itsemurhaa, mikä on huomattavasti enemmän kuin viime vuosina, jolloin määrä on vakiintunut noin 700–800 tasolle. Vaikka itsemurhien määrä on pitkällä aikavälillä laskenut, jokainen menetys on inhimillinen tragedia, jonka olisi voinut ehkäistä oikea-aikaisella tuella. Tuosta hiljaisuuden ajasta maksettu hinta on näkynyt vuosikymmenten ajan ennenaikaisina eläköitymisenä, pitkittyneinä työkyvyttömyyksinä ja inhimillisinä kärsimyksinä, joita ei tuolloin osattu tai haluttu tunnistaa.

​Avun hakeminen on rohkea teko

​
Elämme yhteiskunnassa, joka asettaa yksilölle jatkuvia vaatimuksia. Kun elämä kuormittaa, avun hakeminen on merkki siitä, että ihminen haluaa pysyä osana työelämää ja yhteiskuntaa. Avun pyytäminen vaatii huomattavasti enemmän sisäistä voimaa kuin vaikeuksien lakaiseminen maton alle siinä toivossa, että ne katoaisivat itsekseen. Jotkut saattavat väittää, että aiemmat sukupolvet selviytyivät ilman apua, mutta kyseessä on myytti, joka sivuuttaa tuon ajan todellisen inhimillisen kärsimyksen. Meillä on tänään mahdollisuus purkaa tämä haitallinen ajatusmalli tunnistamalla, että avun hakeminen on ainoa kestävä keino ylläpitää yksilön ja yhteiskunnan toimintakykyä.

​Järjestelmän haasteet ja ennaltaehkäisyn merkitys

​
Suurin haaste ei ole yksilöiden asenteissa, vaan palveluiden rakenteissa. Tämän hetken leikkauspolitiikka kohdistuu erityisen kipeästi matalan kynnyksen palveluihin, joiden tehtävä on ehkäistä raskaamman ja kalliimman erikoissairaanhoidon tarvetta. Kyseessä on taloudellisesti kestämätön yhtälö, jossa lyhytnäköiset säästöt johtavat moninkertaisiin kustannuksiin tulevaisuudessa. Kun järjestöjen rahoitusta karsitaan, inhimillinen ja taloudellinen seuraus on se, että pienet huolet muuttuvat hoitamattomina suuriksi kriiseiksi. Meillä ei ole varaa palata aikaan, jolloin avun hakeminen oli vaikeaa ja ongelmat jäivät yksilön harteille.

​Muutos alkaa meistä jokaisesta

​
Meidän on aika hylätä käsitys, jossa avun hakeminen mielletään noloksi tai heikkoudeksi. Se on välttämätön askel kohti toimivampaa yhteiskuntaa. Voit aloittaa muutoksen arvostamalla järjestöjen tekemää työtä, puhumalla aiheesta avoimesti lähipiirissäsi tai vaatimalla päättäjiltä panostuksia ennaltaehkäiseviin palveluihin. Emme voi rakentaa kestävää yhteiskuntaa hiljaisuuden ja vaikenemisen varaan. Mielenterveys ei ole vain yksilön asia, vaan yhteinen pääoma, jota on suojeltava ja tuettava ennen kuin kriisi on käsillä. Kysymys ei ole siitä, olemmeko me liian heikkoja pyytämään apua, vaan siitä, olemmeko me liian välinpitämättömiä tarjoamaan sitä. Sillä hetkellä, kun uskallamme murtaa hiljaisuuden, alamme todella rakentaa turvallisempaa tulevaisuutta meille kaikille.