Markkinavoimat eivät paranna särkyneitä sydämiä – Yksinäisyys on systeeminen kriisi

Yksinäisyys ei nimittäin synny tyhjiössä. Se on suoraa seurausta vuosikymmeniä jatkuneesta kilpailuyhteiskunnan ihannoinnista, jossa jokaisen on oltava oman onnensa seppä, tehokas tuotantoyksikkö ja jatkuvasti valmis brändäämään itsensä. Kun solidaarisuus ja yhteisöllisyys korvataan yksilökeskeisellä suorittamisella, lopputuloksena on syvä ulkopuolisuuden tunne. On suorastaan irvokasta, että rikkaassa Suomessa taloudellinen eriarvoisuus on noussut yhdeksi suurimmista yksinäisyyden juurisyistä.

Älypuhelin: Koukuttava eristäjä vai pelastusrengas? 

Meidän on uskallettava katsoa kriittisesti taskuissamme hohkaavia laitteita. Älypuhelimista on tullut kapitalismin tehokkain työkalu ihmismielen murtamiseen. Algoritmit on suunniteltu pitämään meidät koukussa, vertailemaan itseämme muiden siloteltuihin julkisivuihin ja eristämään meidät fyysisestä todellisuudesta. Monelle nuorelle puhelin on ikkuna maailmaan, joka tuntuu hylänneen heidät, mutta samalla se on ansa, joka ruokkii riittämättömyyden tunnetta. Jatkuva dopamiinikoukku ja huomiotalous pirstaloivat kykymme olla läsnä toisillemme kasvotusten.

Silti olisi kapeakatseista vain kieltää teknologia. Internet ja älypuhelimet ovat monelle pienituloiselle, syrjäseudulla asuvalle tai vähemmistöön kuuluvalle se ainoa reitti löytää kaltaistaan seuraa. Digitaalinen maailma ei ole itsessään vihollinen, vaan se tapa, jolla suuryritykset ovat sen valjastaneet tuottamaan voittoa yhteisöllisyyden kustannuksella. Meidän on otettava digitaalinen tila takaisin ja muutettava se aidon vertaistuen alustaksi, joka palvelee ihmistä, ei mainostajaa.

Köyhyys eristää ja hiljentää

Barometri nostaa esiin karun totuuden: pienituloisuus ja taloudellinen epävarmuus estävät ihmisiä osallistumasta sosiaaliseen elämään. Jos taskussa ei ole rahaa kahvikuppiin, elokuvalippuun tai edes bussimatkaan harrastusten pariin, ihminen pakotetaan neljän seinän sisälle. Tämä on rakenteellista syrjintää, joka murentaa sosiaalista pääomaamme. Nuoret ja opiskelijat, joilta on leikattu toimeentulosta kerta toisensa jälkeen, maksavat tästä kovimman hinnan.

Meille hoetaan usein, että elämä on valintoja, mutta mitä valintoja on nuorella, jolla ei ole varaa kuulua joukkoon? Kun harrastamisesta on tullut kallista palvelubisnestä, katoavat ne luonnolliset kohtaamispaikat, joissa ystävyyssuhteet ennen solmittiin. Yksinäisyys ei ole häpeä, jota yksilön pitäisi kantaa, vaan se on yhteiskunnallinen häpeäpilkku, joka kertoo välittämisen loppumisesta ja julkisten palveluiden alasajosta.

Ratkaisuja digitaaliseen aikakauteen

​Internet tarjoaa valtavia mahdollisuuksia yksinäisyyden murtamiseen, jos vain osaamme hyödyntää sitä oikein ja julkisin varoin. Tässä muutamia konkreettisia ratkaisuja, joilla voisimme suitsia tätä paisuvaa kansantautia:

• ​Julkiset, voittoa tavoittelemattomat kohtaamisalustat: Valtion ja kuntien tulisi tukea sovelluksia, jotka on suunniteltu puhtaasti ystävyyden ja paikallisen avunvälityksen ympärille, ilman algoritmeja jotka ruokkivat kateutta.
• Digitaaliset nuorisotalot ja matalan kynnyksen apu: Tarvitsemme ammattilaisten ylläpitämiä virtuaalisia tiloja, joissa nuoret voivat kohdata turvallisesti, pelata ja keskustella ilman pelkoa syrjinnästä tai kaupallisesta paineesta.
• ​Harrastustakuu ja verkko-osallistuminen: Jokaiseen kuntaan tulisi luoda malli, jossa taloudellisesti ahtaalla olevat saavat tukea verkkopohjaisiin harrastusryhmiin, olipa kyseessä koodauskerho, lukupiiri tai taidekurssi.
• Vertaistuen demokratisointi: Internetissä toimivat ryhmät vähentävät yksinäisyyteen liittyvää häpeää. Kun näkee, ettei ole ajatustensa kanssa yksin, kynnys hakea apua madaltuu. Verkkotyön resursointi on elintärkeää, jotta kenenkään ei tarvitse jäädä ruudun taakse yksin.
   

Kohti inhimillisempää huomista

​Yksinäisyyden torjuminen vaatii massiivisia panostuksia mielenterveyspalveluihin, mutta se vaatii ennen kaikkea suunnanmuutosta politiikassa. Meidän on palattava arvostamaan ihmistä omana itsenään, ei vain taloudellisena resurssina. Tarvitsemme maksuttomia tiloja, yhteisöllistä asumista ja vahvempaa sosiaaliturvaa, joka takaa jokaiselle oikeuden kuulua osaksi yhteiskuntaa riippumatta lompakon paksuudesta.

Yksinäisyys on kallis lasku yhteiskunnalle niin inhimillisesti kuin taloudellisestikin. On aika lopettaa yksilöiden syyllistäminen ja alkaa purkaa niitä rakenteita, jotka ajavat meidät erilleen toisistamme. Meillä ei ole varaa menettää yhtäkään nuorta pelkän osattomuuden tunteen vuoksi. Lämpö ei synny vain puheista, vaan siitä, että pidämme huolta toisistamme – niin kaduilla kuin verkossakin.