Manian valheellinen hohde: Miksi kenenkään ei pitäisi toivoa elämäänsä tuhoa
Mania ei ole pelkkää energiaa siinä mielessä, että se auttaisi hallitsemaan elämää. Päinvastoin, se on tila, jossa aivojen jarrujärjestelmä pettää täydellisesti. Kun estot katoavat, ihminen muuttuu oman mielensä panttivangiksi. Se, mikä ulkopuoliselle saattaa näyttää tehokkuudelta, on todellisuudessa kaoottista ja suunnatonta säntäilyä, jossa jokainen uusi idea tuntuu maailman tärkeimmältä, vaikka se olisi täysin järjetön. Maniassa ihminen ei ole oma itsensä; hän on versio itsestään, jolta puuttuu kyky arvioida riskejä tai seurauksia. Juuri tässä piilee manian todellinen luonne: mitä enemmän energiaa on käytössä, sitä suuremmalla voimalla ihminen tekee päätöksiä, jotka voivat romuttaa koko elämän perustan muutamassa päivässä.
Omakohtainen kokemukseni on tästä karu muistutus. Maniassa se tietty "kaikkivoipaisuus" saa uskomaan, että raha on vain numeroita ruudulla ja että kaikki ongelmat järjestyvät huomenna. Olen itse kokenut sen hetken, kun sormet naputtelevat pikavippihakemuksia yksi toisensa jälkeen, koska sillä hetkellä tuntui siltä, että maailma on auki ja minä ansaitsen kaiken. Se ei ollut harkittua kuluttamista, vaan pakonomaista ja sokeaa toimintaa, jossa järjen ääni oli vaimennettu täysin. Niiden typerien päätösten ja allekirjoitettujen velkakirjojen kanssa joutuu elämään vielä vuosia sen jälkeen, kun itse sairauden vaihe on ohi. Se ei ole lahja, vaan raskas taakka, jota kantaa hartioillaan pitkään.
Kun puhutaan maniasta, ei voida sivuuttaa sitä, mitä tapahtuu nousun jälkeen. Luonnonlaki on armoton: mitä korkeammalle mieli nousee, sitä jyrkempi on pudotus. Manian aikana tehdyillä virheillä on taipumus muuttua lyijynraskaaksi taakaksi heti, kun masennusjakso alkaa. Masennuksessa ne kaikki manian aikana otetut pikavipit, sanotut harkitsemattomat sanat ja rikotut välit läheisiin nousevat pintaan. Se on kiduttava tila, jossa ihminen joutuu kohtaamaan omat virheensä samalla, kun häneltä puuttuu kaikki energia niiden korjaamiseen. Se on häpeän ja epätoivon kierre, jota kukaan tervejärkinen ei toivoisi itselleen, jos todella ymmärtäisi sen hinnan.
Skitsoaffektiivisessa häiriössä mania ja masennus eivät ole vain mielialoja, vaan ne ovat todellisuuden vääristymiä. On harhaista luulla, että mania olisi vain iloista euforiaa. Se on usein kireyttä, ärtyneisyyttä ja pelottavaa vauhtisokeutta. On paljon parempi elää tasaista, kenties välillä harmaaltakin tuntuvaa elämää ilman näitä äärimmäisyyksiä. Tasaiseen arkeen kuuluu hallinnan tunne, jota maniassa ei ole olemassa. Hallinnan menettäminen on yksi pelottavimmista asioista, mitä ihminen voi kokea, ja siksi manian ihailu tuntuu niin vieraalta ja väärältä meistä, jotka taistelemme sen kanssa.
Haluan sanoa kaikille manian ihailijoille: älkää toivoko sitä, mitä ette tunne. Toivokaa mieluummin mielenrauhaa, tasapainoa ja kykyä tehdä viisaita päätöksiä. Mania on sairaus, joka rikkoo ihmisen, talouden ja ihmissuhteet. Se ei ole oikotie onneen tai tehokkuuteen, vaan harhapolku, joka päättyy usein syvään pimeyteen. Elämä ilman maniaa on elämää, jossa on vapaus valita, ja se vapaus on arvokkain asia, mitä ihmisellä voi olla.