Liian sairas töihin, liian terve tukeen – näin Kela kohtelee mielenterveyspotilaita

Tilanne on käsittämätön: ihminen on liian sairas tekemään työtään, mutta liian terve saadakseen tukea.

Kun viranomainen sivuuttaa lääkäreiden arvion sillä perusteella, että työkyvyttömyys on "juridinen käsite", paljastuu jotain olennaista. Järjestelmää ei ole tehty ihmistä varten, vaan kustannusten hallintaa varten. Ihmisen todellinen vointi tai turvallisuus ei ole ensisijainen mittari. Ratkaisevaa on, täyttyvätkö paperilla määritellyt ehdot.
 

Tässä on myös jotain, mistä harvoin puhutaan: mielenterveysongelmat eivät näy röntgenkuvassa. Järjestelmä on rakennettu fyysisten sairauksien logiikalle, ja psyykkinen kärsimys joutuu todistamaan itsensä tavalla, jota ei vaadita murtuneen jalan kohdalla. Masennus, ahdistus ja itsetuhoisuus ovat todellisia, mutta ne eivät sovi lomakepohjaan. Niinpä järjestelmä kohtelee niitä epäilyttävinä.

Tässä tapauksessa kyse ei edes ole mistä tahansa työstä. Raskaan ajoneuvon kuljettaminen vaatii äärimmäistä tarkkaavaisuutta. Silti järjestelmä on valmis katsomaan sivusta, kun itsetuhoinen ja uneton ihminen työnnetään takaisin ratin taakse.

Kelan toimintaa puolustellaan usein sillä, että hylkäyksiä tehdään vain pienestä osasta hakemuksia. Mutta prosentit eivät lohduta niitä, joiden kohdalla järjestelmä pettää. Ja on syytä kysyä, mitä hakemisprosessi itsessään tekee ihmiselle. Valitusten kirjoittaminen, papereiden täyttäminen ja oman sairauden todistaminen uudelleen ja uudelleen on raskasta kenelle tahansa. Psyykkisesti oireilevalle se voi olla ylivoimaista. Järjestelmä siis rankaisee eniten juuri niitä, joilla on vähiten voimia taistella.

Seuraukset eivät jää tähän. Kun potilas näkee, että lääkärin lausunto ohitetaan, se nakertaa luottamusta koko hoitosuhteeseen. Miksi hakeutua apuun tai puhua avoimesti omasta voinnistaan, jos se ei lopulta vaikuta mihinkään? Järjestelmä, joka mitätöi lääketieteellisen arvion, ei ainoastaan hylkää yksittäisen hakemuksen. Se viestii ihmiselle, että hänen kokemuksensa ei ole uskottava.

Vastuu katoaa järjestelmään. Päätös syntyy pöydän takaa, ilman kohtaamista. Seuraukset jäävät ihmiselle.

Tätä on vaikea tarkastella irrallaan siitä, mitä sosiaaliturvalle on viime vuosina tehty. Nykyinen hallitus on tietoisesti kiristänyt etuuksia ja viestinyt viranomaisille selvästi, että menoja on karsittava. Tulos näkyy Kelan toimintakulttuurissa: hakijoita kohtaan ollaan epäluuloisempia ja hylkäyspäätöksiin on matalampi kynnys, vaikka lääketieteellinen näyttö puhuisi toista.

Hallitus myy tätä vastuullisena talouspolitiikkana. Mutta luvut kertovat toista. Lyhyellä tähtäimellä säästetään tukikuluissa, mutta pitkällä tähtäimellä lasku on moninkertainen. Sairaalahoito, kriisipäivystykset ja työkyvyn pysyvä menetys maksavat yhteiskunnalle huomattavasti enemmän kuin ajoissa myönnetty tuki. Säästöpolitiikka ei siis ole viisasta taloudenhoitoa. Se on lyhytnäköistä ja ennen kaikkea ihmisille vaarallista.

Tällaiset tapaukset eivät ole järjestelmän virheitä. Ne ovat sen loogisia seurauksia, kun sosiaaliturva nähdään kulueränä eikä oikeutena. Ja niin kauan kuin hallitus jatkaa tällä linjalla, vastaavat tapaukset eivät tule vähenemään.

Kysymys ei ole siitä, pitäisikö Kelaa parantaa pienillä korjauksilla. Kysymys on siitä, kenen ehdoilla järjestelmä toimii, ja kuka sen on sellaiseksi rakentanut.

Tällä hetkellä vastaus on selvä: ei ihmisten.