Kun kiistäminen loppuu: Gazan uhriluvut vahvistettu Israelin toimesta
30.01.2026
On hetkiä, jolloin historiaan jää ennen kaikkea se, kuka puhui totta silloin kun se oli epämukavaa ja kuka valitsi vaikenemisen. Gazan sodan uhriluvuista käytävä keskustelu on ollut tällainen hetki. Nyt Israelin armeijan hyväksyntä Gazan terveysministeriön ilmoittamille kuolleiden määrille katkaisee viimeisenkin tekosyyn väheksyä todellisuutta. Ainakin 71 667 ihmistä on kuollut lokakuussa 2023 alkaneessa sodassa. Luku ei sisällä nälän, puutteellisen terveydenhoidon tai romahtaneen infrastruktuurin seurauksena kuolleita eikä kadonneita. Todellinen inhimillinen hinta on siis vielä tätäkin suurempi.
Tämä ei tullut yllätyksenä. Se, että luvut ovat olleet suuntaa antavasti oikeita, on ollut tiedossa pitkään. YK, avustusjärjestöt ja useat kansainväliset mediat ovat pitäneet Gazan terveysviranomaisten tilastoja luotettavina jo aiemmissa kriiseissä. Silti osa poliitikoista, mielipidevaikuttajista ja medioista valitsi vuosien ajan kyseenalaistamisen, epäilyn ja vähättelyn. Uhrilukuja kutsuttiin propagandaksi, liioitteluksi tai vihollisen informaatiovaikuttamiseksi. Nyt tuo puhetapa romahtaa omiin ristiriitoihinsa.
Kun tosiasiat vihdoin tunnustetaan, seuraava kysymys on vastuu. Israelin armeija ilmoittaa analysoivansa, kuinka suuri osa kuolleista on ollut Hamasin taistelijoita. Tämä tarkastelu on tärkeä, mutta se ei muuta kokonaiskuvaa. Kansainvälisen humanitaarisen oikeuden ydin ei ole pelkkä taistelijoiden ja siviilien erottelu paperilla, vaan velvollisuus suojella siviiliväestöä käytännössä. Kun kuolleiden joukossa on valtava määrä lapsia, naisia ja vanhuksia, kun sairaalat, koulut ja asuinalueet ovat tuhoutuneet ja kun humanitaarinen apu estyy, kysymys ei ole yksittäisistä virheistä vaan toimintamallista.
Yhä useampi käyttää sanaa kansanmurha kuvaamaan Palestiinalaisia Gazassa kohdannutta todellisuutta. Tämä ei ole kevyt tai retorinen leima, vaan oikeudellinen ja moraalinen väite, joka perustuu tekoihin ja niiden seurauksiin. Kansanmurhan määritelmässä keskeistä on tarkoitus tuhota kansallinen, etninen tai uskonnollinen ryhmä kokonaan tai osittain. Kun elinolosuhteet tehdään järjestelmällisesti elinkelvottomiksi, kun siviiliväestöä rangaistaan kollektiivisesti ja kun hengissä pysymisen perusedellytykset katkaistaan, maailma on velvollinen kysymään, täyttyvätkö nämä kriteerit.
On myös katsottava peiliin meillä täällä kaukana. Länsimaiden reaktiot ovat olleet hitaita, ristiriitaisia ja usein varovaisia siinä määrin, että varovaisuus muuttuu myötävaikuttamiseksi. Aseiden myynti, poliittinen tuki ja diplomaattinen suojelu eivät ole neutraaleja tekoja. Ne luovat edellytyksiä jatkaa sotaa ilman todellisia seurauksia. Samaan aikaan Palestiinalaisten oikeus itse päättää tulevaisuudestaan on jäänyt juhlapuheiden tasolle.
Mitä sitten pitäisi tehdä. Ensinnäkin totuuden tunnustaminen on vasta lähtökohta. Tarvitaan konkreettisia toimia, joilla Israelin valtiota painostetaan noudattamaan kansainvälistä oikeutta. Taloudelliset ja kulttuuriset boikotit ovat yksi keino. Ne eivät kohdistu yksittäisiin ihmisiin vaan valtion harjoittamaan politiikkaan ja rakenteisiin, jotka mahdollistavat väkivallan. Historiassa boikotit ovat olleet keskeinen väline esimerkiksi Etelä-Afrikan apartheidjärjestelmän murtamisessa. Ne toimivat viestinä siitä, että rikkomuksilla on hinta.
Toiseksi asevienti Israelille on keskeytettävä. Yksikään valtio ei voi uskottavasti puolustaa ihmisoikeuksia samalla kun se toimittaa aseita sotaan, jossa siviilit maksavat suurimman hinnan. Kolmanneksi tarvitaan riippumattomia kansainvälisiä tutkintoja ja oikeudellisia prosesseja. Rikoksista on seurattava vastuu, riippumatta siitä, kuka ne on tehnyt.
Lopuksi on muistettava, että tämän kaiken ytimessä eivät ole tilastot vaan ihmiset. Jokainen numero edustaa menetettyä elämää, rikottua perhettä ja tulevaisuutta, jota ei koskaan tullut. Uhrilukujen hyväksyminen ei ole keskustelun päätös, vaan sen todellinen alku. Nyt odotetaan, uskalletaanko sanoista siirtyä tekoihin ja tunnustetaanko, että Palestiinalaisiin kohdistunut tuho ei ole vain sodan sivutuote vaan seurausta valinnoista, joita Israel on tehnyt ja joita kansainvälinen yhteisö on liian pitkään sallinut.
Hiljaisuus ja kiistäminen eivät ole enää vaihtoehtoja. Kun faktat ovat pöydällä, moraalinen vastuu kuuluu meille kaikille.