Kapitalismin kriisi ja militaristinen determinismi: Miksi valtio valitsee aseet hoivan sijaan?

04.04.2026
Nykyhetkeä leimaa tukahtunut ilmapiiri, jossa tulevaisuus on kahlittu väistämättömän sodan ja tuhon kuvastoihin. Meille syötetään tarinaa "vääjäämättömästä" konfliktista, mutta on kysyttävä, kenen etua tämä pelon ilmapiiri todellisuudessa palvelee. Väitän, että elämme keskellä tarkasti säädeltyä ideologista konetta, joka pyrkii pyyhkimään historiasta muiston niistä kriiseistä, jotka jäivät syttymättä, jotta nykyinen asevarustelu näyttäytyisi ainoana mahdollisena tienä.

Sotarummutus luokkataistelun vaimentajana
 

​Militaristinen puhe ei ole pelkkää turvallisuuspolitiikkaa; se on kurinalaisuuden muoto, jolla työväenluokka ja marginaalissa elävät pakotetaan hiljaisuuteen. Kun valtio ja valtamedia julistavat poikkeustilaa tai sen uhkaa, vaatimukset paremmasta palkasta, terveydenhuollosta tai sosiaaliturvasta leimataan välittömästi epäisänmaalliseksi hienosteluksi. Nyt ei ole kuulemma oikea aika vaatia, koska kuvitteellinen tai liioiteltu vihollinen on jatkuvasti ovella.


​Tämä näkyy Suomessa tälläkin hetkellä raastavalla tavalla. Samaan aikaan kun hallitus leikkaa säälimättömästi pienituloisten toimeentulosta, opiskelijoilta ja terveydenhuollosta vedoten "talouden välttämättömyyteen", löytyy puolustusmenoihin ja rajavarusteluun aina pohjaton kassa. Meiltä vaaditaan talkoita, mutta asehankintojen miljardit valuvat kritiikittä kansainvälisen aseteollisuuden taskuihin. Jokainen uusi hävittäjä on suora varkaus lapsiperheiden ruokapöydästä ja vanhusten hoidosta.

​Determinismin valhe ja historian manipulointi


Meille uskotellaan, että historian kulku on ennalta määrätty ja että olemme ajautumassa kohti katastrofia ilman omaa toimijuuttamme. Tämä determinismi on kuitenkin vaarallinen valhe. Se riisuu meidät vallankumouksellisesta potentiaalistamme. Jos sota nähdään luonnonvoimana, ihmiset passiivisesti hyväksyvät kohtalonsa.

​Todellisuudessa kapitalismin sisäiset ristiriidat ovat kärjistyneet niin pitkälle, että järjestelmä yrittää pelastaa itsensä kääntymällä takaisin kohti kansallisvaltioiden välistä konfliktia. Sota on kapitalismin viimeinen keino uusia itsensä ja tuhota ylituotantoa luodakseen tilaa uudelle kasvulle. Meidän on kieltäydyttävä olemasta pelkkiä tilastoja tässä pelissä. On oivallettava, että sota ei ole luonnonlaki vaan poliittinen valinta, jolla kriisiytynyt järjestelmä yrittää ostaa itselleen lisäaikaa.

​Vastaväite: "Naiiviutta nykyisessä maailmantilanteessa?"


Monet valtavirran analyytikot kutsuvat tätä näkemystä naiiviudeksi tai vaaralliseksi todellisuuspalloksi nykyisessä turvallisuusympäristössä. He väittävät, että vain "vahva puolustus" takaa rauhan. Mutta kysyn teiltä: onko naiivimpaa uskoa loputtomaan varustelukierteeseen vai nähdä, että juuri tämä kierre ruokkii niitä jännitteitä, joita se väittää purkavansa?

​Todellista naiiviutta on uskoa, että yhteiskunta voi olla turvallinen, jos sen perusrakenteet — koulutus, hoiva ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus — romutetaan sisältäpäin militaristisen hysterian tieltä. Turvallisuus ei synny aseista, vaan siitä, että jokaisella on koti, ruokaa ja tulevaisuudenuskoa. Kun valtio kääntää selkänsä kansalaisilleen ja sijoittaa vain tuhoon, se menettää oikeutensa puhua turvallisuudesta.

​Rauha on radikaalia vastarintaa


Todellinen rauhanpolitiikka ei ole pasifistista haihattelua, vaan aggressiivista vastarintaa militarismia vastaan. Meidän on kieltäydyttävä hyväksymästä uutta normaalia, jossa yhteiskunnan kiihtyvä militarisoituminen nähdä vääjäämättömyytenä. Historia on täynnä hetkiä, jolloin ennustettu tuho vältettiin ihmisten toiminnalla ja solidaarisuudella, mutta nämä voitot halutaan pyyhkiä pois, jotta uskoisimme sotaan ainoana vaihtoehtona.

​Sota ei ole koskaan kansojen välinen, vaan se on aina eliitin sotaa, jossa työväenluokka laitetaan kärsimään ja kuolemaan. Kun rajoja suljetaan, muureja rakennetaan ja viholliskuvia luodaan, meidän on vastattava kansainvälisellä solidaarisuudella. Rajat ovat vain viivoja kartalla, joilla suojellaan pääoman omistuksia, eivät ihmishenkiä.

​Toimintakehotus: Miten murramme pelon vallan?


Tulevaisuutta ei ole vielä kirjoitettu, eikä sota ole biologinen välttämättömyys. Se on valinta, jonka hallitseva luokka tekee puolestamme, jos me pysymme hiljaa. Meidän on ryhdyttävä aktiiviseen vastarintaan:

  1. Haasta mediapuhe: Älä niele purematta sota-analyytikkojen "totuuksia". Kysy aina, kuka tästä hyötyy ja kuka tämän maksaa.
  2. Luo solidaarisuutta yli rajojen: Muista, että toisen maan työläinen ei ole vihollisesi. Vihollinen on se, joka lähettää sinut rintamalle samalla kun hän itse käärii voitot aseteollisuuden osakkeilla.
  3. Vaadi resurssien uudelleensuuntaamista: Jokaisessa mielenosoituksessa, työpaikkakokouksessa ja poliittisessa keskustelussa on vaadittava rahaa elämään, ei kuolemaan. Asevarusteluun käytetyt miljardit on vaadittava takaisin hyvinvointiin.

​Meidän on muistettava kykymme vaikuttaa, jotta emme herää maailmassa, jossa vain raunioilla on merkitystä. Rauha ei ole hiljaisuutta, se on jatkuvaa taistelua oikeudenmukaisuuden puolesta.

Share