Ilmastolain rikkominen ei ole vain poliittinen valinta – se on moraalinen epäonnistuminen

25.07.2025
Suomen hallitus on tienhaarassa. Meidän aikamme suurin haaste, ilmastokriisi, ei odota päätöksiä, kompromisseja tai strategiapapereita. Se etenee armotta – riippumatta siitä, ovatko päättäjät valmiita toimimaan vai eivät. Siksi on syytä nostaa esiin kysymys: mitä tarkoittaa hallituksen vastuu silloin, kun ilmastotavoitteista luopuminen uhkaa sekä ympäristöä että perusoikeuksia?

Pääministeri Orpon hallitus on viime kuukausina osoittanut selkeää haluttomuutta viedä kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa eteenpäin. Erityisesti hallituksen sisäinen hajaannus ilmastokysymyksissä on tehnyt mahdottomaksi rakentaa yhtenäistä ja uskottavaa tiekarttaa kohti vähähiilistä yhteiskuntaa. Tämä ei ole pelkästään kotimainen ongelma – se on signaali kansainväliselle yhteisölle siitä, että Suomi ei enää halua olla kestävän kehityksen suunnannäyttäjä.

Ilmastolaki on laadittu turvaamaan pitkäjänteinen ja oikeudenmukainen siirtymä vähäpäästöiseen yhteiskuntaan. Se ei ole poliittinen mielipide tai ohje – se on lainsäädäntöä, joka sitoo hallituksia riippumatta poliittisesta kokoonpanosta. Sen rikkominen tai vesittäminen osoittaa syvää piittaamattomuutta oikeusvaltioperiaatteita ja perusoikeuksia kohtaan.

Viime aikoina kansainväliselläkin kentällä on nähty käännekohta. YK:n alainen kansainvälinen tuomioistuin (ICJ) otti historiallisen kannan valtioiden ilmastovelvoitteisiin. Sen mukaan valtio, joka ei noudata ilmastotavoitteitaan, rikkoo kansainvälistä oikeutta – ja voi joutua vastuuseen niistä vahingoista, joita sen toimettomuus aiheuttaa. Tämä ei ole vain juridinen linjaus. Se on moraalinen muistutus siitä, että ilmastopolitiikalla on suorat vaikutukset ihmisten elämään, terveyteen ja tulevaisuuteen.

Ilmastonmuutoksen vaikutukset eivät ole teoreettisia. Ne näkyvät jo nyt Euroopan hätätilaksi julistetuissa metsäpaloissa, tuhoutuneissa sadoissa, juomavesipulassa ja ilmastopakolaisuuden kasvussa. Ilmastonmuutos ei enää "tulevaisuudessa uhkaa" – se on jo täällä. Hallituksen tehtävä on vastata näihin vaikutuksiin suunnitelmallisesti, oikeudenmukaisesti ja päättäväisesti.

Kun hallitus ei esitä konkreettisia toimenpiteitä ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi, ei kyse ole enää poliittisesta pelistä. Kyse on ihmisoikeuksien toteutumisen laiminlyönnistä. Oikeus elämään, puhtaaseen ympäristöön ja terveelliseen elinympäristöön ovat kaikki kansainvälisesti tunnustettuja perusoikeuksia. Näiden oikeuksien turvaaminen ei voi jäädä poliittisen kompromissin varaan.


Yksi Orpon hallituksen suurista virheistä on ollut esittää ilmastotavoitteet ikään kuin ne olisivat riippuvaisia talouden tai politiikan suhdanteista. Kestävä kehitys ei ole lisäpalikka budjetissa – se on ehto sille, että yhteiskunta voi toimia myös tulevaisuudessa. Kysymys ei ole siitä, onko meillä varaa tehdä ilmastotoimia, vaan siitä, onko meillä varaa olla tekemättä niitä.

Samalla kun hallitus perääntyy vastuistaan, kansalaisyhteiskunta, tutkijat ja kansainväliset oikeusinstituutiot vetävät yhä selvempiä rajoja. Ei ole kaukaa haettua, että Suomi voisi tulevaisuudessa kohdata oikeudellisia haasteita, mikäli nykyinen linja jatkuu. Tämä ei ole enää spekulaatiota – vaan yhä todennäköisempi seuraus vastuuttomasta politiikasta.

Kehitys ei kuitenkaan ole vääjäämätön. Pääministerillä ja hänen hallituksellaan on yhä mahdollisuus kääntää suunta. Se vaatii rohkeutta tunnustaa tosiasiat ja ottaa ne vakavasti. Hallitusohjelmaa voidaan muokata. Ilmastostrategiat voidaan päivittää. Mutta se vaatii poliittista tahtoa – ja tahtoa ei voi lainata, sen on tultava sisältä.

Meidän on kysyttävä: haluammeko olla kansakunta, joka puolustaa elinkelpoista planeettaa, vai kansakunta, joka katseli hiljaa vierestä, kun mahdollisuus muutokseen oli vielä olemassa?

Ilmastopolitiikka ei ole tulevien sukupolvien ongelma. Se on meidän velvollisuutemme nyt. Mikäli nykyinen hallitus ei tartu tähän vastuuseen, jää historia tekemään siitä lopullisen tuomionsa.

Share