Hallituksen leikkauspolitiikka ja kuluttajien luottamus: Miksi Suomen talous sakkaa?
Nämä luvut eivät ole vain numeroita paperilla. Ne kertovat siitä, miten suomalaiset kokevat oman taloudellisen turvallisuutensa tässä hetkessä. Mediassa syyllisiä etsitään usein kaukaa maailmanpolitiikasta ja energian hinnasta. Ne ovat toki osa totuutta, mutta suurin syy luottamuspulaan löytyy kotimaan poliittisista valinnoista. On selvää, että hallituksen rajut ja nopealla aikataululla toteutetut julkisten menojen leikkaukset ovat pääasiallinen syy kuluttajien epävarmuuteen. Se on kipeä tosiasia, josta hallitus mieluiten vaikenee.
Sosiaaliturvan leikkaukset ja lisääntyvä lapsiköyhyys
Hallitus on leikannut sosiaaliturvaa järjestelmällisesti koko kautensa ajan. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) laskelmat ovat hätkähdyttävää luettavaa: vuosien 2024–2025 leikkaukset kasvattavat pienituloisten määrää noin 110 000 ihmisellä. Tähän joukkoon kuuluu 27 000 lasta. Luku on pysäyttävä, sillä kyseessä on kymmeniä tuhansia alaikäisiä, jotka putoavat köyhyysrajan alapuolelle puhtaasti poliittisten päätösten seurauksena.
Tilastojen takana on inhimillinen hätä. Kyse ei ole vain prosenteista, vaan tuhansista kodeista, joissa lapsen harrastusmaksu, uudet talvikengät tai edes riittävä ravinto ovat muuttuneet saavuttamattomaksi luksukseksi. Arki todistaa sen, minkä tilastot ennustavat: esimerkiksi Tampereen Ruokapankissa avun tarve on kasvanut jo kolmatta vuotta peräkkäin, ja toiminta pyörii kapasiteetin äärirajoilla.
Kun vielä vuonna 2019 ruoka-apua haettiin alle 70 000 kertaa vuodessa, ovat nykyiset luvut täysin toista luokkaa. On kuvaavaa, että Tampereen kaupunki joutui myöntämään Ruokapankille 50 000 euron hätäavustuksen loppuvuodesta 2025 toiminnan turvaamiseksi. Tämä on se Suomi, jota nykyinen politiikka rakentaa.
Työllisyyden rakenteellinen heikentyminen ja työttömyysaste
Hallitus on perustellut kovaa linjaansa valtiontalouden välttämättömällä tasapainottamisella ja työllisyysasteen nostamisella. Tavoite oli luoda 100 000 uutta työpaikkaa, mutta tulos on päinvastainen. Työttömien määrä on noussut yli 60 000 hengellä, ja Suomen työttömyysaste on korkeimmillaan sitten 1990-luvun lopun.
Vaikka talouskuria pidetään keinona vahvistaa rakenteita, työllisyysaste laskee tällä hetkellä nimenomaan rakenteellisesti. Politiikka, jonka piti kannustaa työhön, onkin kääntynyt itseään vastaan. Kun ostovoima murenee ja työttömyyden pelko kasvaa, talouden rattaat pysähtyvät. Tätä on vaikea kutsua muuksi kuin epäonnistumiseksi, jonka hinnan maksavat ne, joilla on jo valmiiksi vähiten.
Talouspolitiikan arvovalinnat ja niiden vaikutus kotitalouksiin
Leikkausten yhteisvaikutukset ovat jyrkän epätasa-arvoisia. Alimmissa tuloluokissa yli puolella kansalaisista tulot pienenevät, kun taas ylimmässä tulokymmenyksessä leikkaukset koskettavat vain murto-osaa väestöstä. Hallituksen tarjoamat lääkkeet, kuten kotitalousvähennyksen painottaminen, näyttäytyvät tässä valossa pelkkänä näennäistoimintana. Ne eivät auta ihmistä, jolla on vaikeuksia selviytyä edes vuokrasta.
Epävarmuuden ilmapiirissä kulutus sakkaa ja investoinnit pysähtyvät, mikä syventää talouden alamäkeä entisestään. Kun hallitus keskittyy yritystukiin samaan aikaan, kun leipäjonot pitenevät, viesti on selvä: säästöt revitään pienituloisten selkänahasta. Se ei ole taloudellinen pakko vaan kylmä arvovalinta.
Suomalaiset eivät ole pessimistejä luonnostaan, vaan heillä on nykytilanteessa pätevä syy olla huolissaan. Luottamus ei palaa kosmeettisilla veroviilauksilla, vaan ainoastaan silloin, kun kansa voi luottaa siihen, ettei yhteiskunta hylkää jäseniään. Valtiontaloutta ei voida korjata horjuttamalla ihmisten uskoa tulevaisuuteen. Suomi tarvitsee politiikkaa, joka kantaa yli vaikeiden aikojen – ei linjaa, joka kasvattaa yhteiskunnallisia kuiluja entisestään.