Hallituksen laitoslinjaus on merkki epäonnistumisesta – Lastensuojelu tarvitsee tukea, ei eristämistä
Tutkimustieto on tässä asiassa selvä: suljetuilla laitoksilla ei ole todettu olevan myönteisiä vaikutuksia lapsen kehitykseen. Päinvastoin, ne usein pahentavat oireilua ja vaikeuttavat myöhemmin paluuta tavalliseen elämään. Silti hallitus on valinnut tämän tien asiantuntijoiden varoituksista huolimatta.
Mielestäni painopiste on siirrettävä kiireesti pois viimesijaisista palveluista kohti ennaltaehkäisevää työtä. Lastensuojelun avohuoltoa on vahvistettava, jotta perheet saisivat apua ennen kuin tilanteet kärjistyvät. Hallituksen nykyinen linja on tähän nähden täysin päinvastainen.
On lyhytnäköistä rakentaa suljettuja laitoksia samalla, kun sosiaalihuollosta leikataan sata miljoonaa euroa. Jos lasten ja perheiden varhaista tukea heikennetään, ongelmat siirtyvät eteenpäin ja kasvattavat lopulta lastensuojelun kustannuksia. Useat järjestöt on varoittanut tästä, mutta viesti ei näytä menevän perille.
Kyseessä on myös taloudellinen virhearvio. Yksi vuorokausi suljetussa laitoshoidossa maksaa yhteiskunnalle moninkertaisesti sen, mitä viikoittainen keskusteluapu tai perhetyö maksaisi. Hallituksen linja ei ole vain inhimillisesti kova, vaan myös taloudellisesti vastuuton.
Lasten väkivaltainen oireilu ei synny tyhjiössä. Sosiaaliturvan leikkaukset ja sote-alan säästöt heikentävät perheiden jaksamista ja mahdollisuuksia saada apua ajoissa. Aikuisten kokema stressi heijastuu suoraan lapsiin. Köyhyyden ja turvattomuuden ketju tulisi katkaista tukemalla perheitä, ei sulkemalla lapsia seinien taakse.
Lastensuojelu ruuhkautuu pitkälti siksi, etteivät lasten mielenterveyspalvelut toimi. Kun hoitoa ei ole saatavilla, lapset päätyvät lastensuojelun asiakkaiksi, vaikka he tarvitsisivat lääketieteellistä ja psyykkistä tukea. Eristäminen ja rajoitukset eivät poista mielenterveysongelmia.
Meidän on myös mietittävä, millainen nuori aikuinen suljetusta laitoksesta lopulta vapautuu. Vuodet tiukkojen rajoitusten alla eivät valmistele ketään itsenäiseen elämään yhteiskunnassa. Nykyisessä esityksessä ei myöskään ole parannuksia jälkihuoltoon: lapsi suljetaan, vapautetaan ja jätetään lopulta pärjäämään omillaan.
Lapsivankiloiden rakentaminen on helppo poliittinen ele, jolla halutaan viestiä kovuutta. Se ei kuitenkaan ratkaise ongelman juurisyitä, vaan on merkki siitä, että yhteiskunta on luovuttanut.
Vaadin, että hallitus keskeyttää laitoshankkeen ja suuntaa siihen varatut resurssit lasten- ja nuorten mielenterveyspalveluiden jonojen purkamiseen. Se olisi todellista välittämistä ja kestäviä tuloksia tuova ratkaisu.
Meillä ei ole varaa luovuttaa yhdenkään lapsen kohdalla.