Euroopan rooli Ukrainan sodassa ja tie kohti kestävää rauhaa

27.11.2025
Olen seurannut Ukrainan sotaa ja sen ympärillä käytävää keskustelua syvän huolen ja turhautumisen vallassa. Vaikka laajasti ja perustellusti kritisoidaan Venäjän hyökkäystä ja sen aiheuttamaa tuhoa, ei ole yhtä aikaa kiellettyä nähdä tilanteen monimutkaisuutta ja niitä virheitä, joihin Eurooppa on itse vuosien aikana ajautunut. Samaan aikaan pidän välttämättömänä korostaa, että olen sodan jatkumista vastaan ja toivon, että Eurooppa olisi viimein kykenevä rakentamaan tietä kohti oikeudenmukaista ja kestävää rauhaa.

On selvää, että Euroopalla on ollut aloitekyvyn puute. On vaadittu lisää pakotteita Venäjälle ja näin pyritty tasapainottamaan neuvottelutilannetta, mutta samalla on jäänyt liian vähälle huomiolle se, miksi Eurooppa ja Ukraina eivät ole jo aiemmin ottaneet vahvempaa roolia tulitauon ja rauhanehtojen hahmottelussa. Sota ei lopu itsestään, ja mitä pidemmälle se jatkuu, sitä syvemmät jäljet jäävät niin Ukrainaan kuin koko Euroopan turvallisuuteen.

Ymmärrän myös sen, että kysymys NATO:sta on Venäjälle äärimmäisen herkkä. Ei ole mikään salaisuus, että NATO on ollut Venäjälle vuosikymmeniä punainen vaate. Vaikka en hyväksy millään tavalla Venäjän hyökkäystä, on realistista huomata, että Ukrainan NATO-jäsenyyden lopullinen hylkääminen voisi olla yksi niistä konkreettisista työkaluista, joiden avulla pahinta eskalaatiota voitaisiin hillitä ja avata mahdollinen neuvotteluväylä. Ukrainalla on oikeus itsemääräämiseen, mutta myös oikeus rauhaan. Ja jos NATO-jäsenyyden irti päästäminen voisi lyhentää sotaa ja pelastaa ihmishenkiä, sitä ei pitäisi sulkea keskustelusta kokonaan pois.

Euroopan toimintaa on vaivannut myös sisäinen epäröinti. Esimerkiksi EU ei ole kyennyt sopimaan Ukrainalle annettavasta 140 miljardin lainasta, joka olisi rahoitettu Venäjän jäädytettyjen varojen korkotuotoilla. On selvää, että Venäjän pitäisi kantaa taloudellista vastuuta sodan tuhosta. Jos jäädytettyjä varoja ei saada käyttöön, edes laina niiden korkotuottojen perusteella olisi askel eteenpäin. Silti nämä keskustelut ovat jääneet jumiin byrokratiaan ja jäsenmaiden välisiin kiistoihin sen sijaan, että Eurooppa olisi osoittanut yksituumaisuutta.

 


Vaarallisin käänne on kuitenkin se, miten Trumpin ja Putinin mahdollinen yhteistyö saattaa johtaa epäreiluun rauhansopimukseen, joka pakottaa Ukrainan ja Euroopan polvilleen. Jos kaksi suurvaltojen johtajaa päätyy sanelemään ratkaisun, joka pohjautuu Venäjän omiin vaatimuksiin, on ilmeistä, että se olisi vain harhaa rauhasta. Tällainen sopimus ei poistaisi sodan syitä, vaan jättäisi jälkeensä painolastin, joka uhkaisi Euroopan turvallisuutta vielä vuosikymmeniä.

Eurooppa on viime vuosina ajautunut tilanteeseen, jossa sen riippuvuudet energiasta, teknologiasta ja turvallisuudesta ovat tulleet esiin kaikkein karuimmalla tavalla. Kun Ukrainan ja Euroopan kohtalosta neuvotellaan ilman Euroopan läsnäoloa, se kertoo paljon EU:n vaikutusvallan rapautumisesta. Tämän pitäisi olla herätys: Euroopan on pakko vahvistaa omaa päätöksentekokykyään, puolustusyhteistyötään ja strategista riippumattomuuttaan.

Samalla on selvää, että mikään rauhansopimus ei voi syntyä ilman, että Ukrainalla on aito mahdollisuus vaikuttaa sen sisältöön. Rauhan on oltava kestävä, oikeudenmukainen ja sellainen, joka antaa Ukrainalle mahdollisuuden jälleenrakennukseen, turvallisuuteen ja itsemääräämisoikeuteen. Siksi toivon, että Eurooppa alkaa viimein toimia yhtenäisenä. Ei vain reagoiden muiden suurvaltojen toimiin, vaan asettaen omat tavoitteensa selkeästi.

Vaikka geopoliittinen todellisuus on kova ja täynnä uhkia, uskon silti, että rauha on mahdollinen. Sitä ei saavuteta vaikenemalla, alistumalla tai jättämällä vaikeita kysymyksiä käsittelemättä. Se saavutetaan sillä, että Eurooppa kerää rohkeutensa, tunnustaa tilanteen todellisuuden, ymmärtää osapuolten pelot ja pystyy neuvottelemaan ratkaisun, joka ei perustu pakottamiseen vaan vakauteen.

Toivon, että tämä sota päättyy mahdollisimman pian ja että Eurooppa voi jälleen olla maanosa, jossa diplomatia voittaa väkivallan ja jossa tulevaisuutta rakennetaan yhteistyön, ei pelon varaan.

Share