​Julkisessa keskustelussa päivitellään usein lyhyitä koulupäiviä ja opiskelijoiden heikkoja perustaitoja. Syyttävä sormi osoittaa kuitenkin väärään suuntaan, kun syyllisiksi etsitään oppilaitoksia, opettajia tai nuoria itseään. Todellinen syy löytyy oikeistolaisesta talouspolitiikasta. Ammatillisesta koulutuksesta on viety satoja miljoonia euroja. Leikkausten takia oppilaitoksilla ei ole enää mahdollisuutta antaa sitä opetusta, aikaa ja henkilökohtaista tukea, jota jokainen peruskoulun päättävä nuori tarvitsee.

​Leikkaukset siirtävät opetuksen vastuun opiskelijoille ja yrityksille

​
Nykyisin ammatillisessa koulutuksessa ihannoidaan itsenäistä oppimista. Se saattaa toimia aikuisilla, mutta 16-vuotiaalta nuorelta se vaatii kohtuuttomia taitoja. Kun koulupäiviä lyhennetään, opiskelu siirtyy tietokoneen ruudulle tai suoraan työpaikoille. Nuori jätetään liian aikaisin yksin kantamaan vastuuta asioista, jotka pitäisi ensin opettaa hänelle kädestä pitäen.

​Vastuun siirtäminen työpaikoille ei toimi, sillä yrityksillä ei useinkaan ole resursseja tai osaamista opettamiseen. Työharjoittelun pitäisi syventää jo opittuja taitoja, ei korvata koulun penkillä annettavaa perusopetusta. Kun yritykset joutuvat vastuuseen opettamisesta, koulutuksen laatu alkaa riippua täysin onnesta ja harjoittelupaikasta. Tämä asettaa nuoret eriarvoiseen asemaan ja syö pohjaa koko tutkinnon arvolta.

​Koulutuksen alasajo näkyy suoraan myös nuorten mielenterveyskriisinä ja yksinäisyytenä. Kun lähiopetus vähenee muutamaan tuntiin viikossa, nuorilta katoaa arjen turvallinen rytmi. Koulu ei ole vain paikka tutkintopaperin hakemista varten, vaan se on elintärkeä sosiaalinen yhteisö. Kun opiskelijat jätetään kotiin painimaan tehtävien kanssa yksin, he uupuvat helposti. Ilman tukea ja seuraa monen on vaikea löytää motivaatiota tai edes pysyä mukana opinnoissa. Siksi ammatillisiin oppilaitoksiin on saatava lakiin säädetty, tiukka ja sitova psykologi- ja kuraattorimitoitus. Apua on saatava viipymättä ilman kuukausien jonotusta.

​Toisen asteen erot syventävät yhteiskunnallisia luokkaeroja

​
Koulujen eriarvoistuminen näkyy selvimmin siinä, miten lukio ja ammatillinen puoli ovat ajautuneet erilleen. Lukiota pidetään edelleen itsestäänselvänä väylänä korkeakouluihin, kun taas ammatillinen puoli nähdään pelkkänä kapeana putkena työmarkkinoiden suorittaviin portaisiin. Ammatillisessa koulutuksessa matematiikan, luonnontieteiden ja kielten opetus on ajettu niin vähäiseksi, että nuorten aito mahdollisuus jatkaa opintojaan ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa on heikentynyt rajusti.

​Tämä kehitys rakentaa uutta luokkayhteiskuntaa, jossa nuoren tulevaisuus määräytyy pitkälti yläkoulun valinnan perusteella. Jokaisella toisen asteen opiskelijalla on oltava yhtäläinen oikeus yleissivistävään tietoon ja mahdollisuus edetä elämässään. Raja-aidat on murrettava. Pitkällä aikavälillä lukio ja ammatillinen koulutus pitää yhdistää yhtenäiseksi toisen asteen kokonaisuudeksi. Siinä nuori voi joustavasti yhdistää kädentaitoja ja yleissivistäviä lukio-opintoja ilman raskaita kaksoistutkintoja.

​Radikaaleja ratkaisuja ammatillisen koulutuksen pelastamiseksi

​
Nykyisen suunnan kääntäminen vaatii pienten viilausten sijaan isoja ja rohkeita uudistuksia. Niillä palautetaan koulutuksen tasa-arvo ja laitetaan suuryritykset vastuuseen. Ensimmäinen ja tärkein askel on säätää lakiin jokaisen opiskelijan oikeus lähiopetukseen. Jokaiseen ammatilliseen perustutkintoon on kuuluttava vähintään 30 tuntia viikoittaista lähiopetusta ja ohjausta koko opintojen ajaksi. Itseopiskelusta ei saa tehdä säästökeinoa. Tämä vaatii koulutusleikkausten perumista ja rahoituksen palauttamista tasolle, jolla saadaan riittävästi opettajia. Rahoitus täytyy myös korvamerkitä suoraan opetukseen ja nuorten tukemiseen, ei hallintoon.

​Uudistuksen on ulotuttava myös työpaikoille. Emme voi hyväksyä järjestelmää, jossa suuryritykset korvaavat palkatun työvoiman oikeudettomilla ja ilmaisilla harjoittelijoilla. Kaikesta työpaikalla tapahtuvasta oppimisesta ja harjoittelusta on maksettava opiskelijalle työehtosopimuksen mukainen palkka. Tämän lisäksi on otettava käyttöön erillinen koulutusvero suuryrityksille, jotka hyödyntävät ammatillisen koulutuksen kasvatteja, mutta kieltäytyvät investoimasta nuorten oppisopimuksiin tai työllistämiseen. Elinkeinoelämän on osallistuttava yhteisen hyvinvoinnin rahoittamiseen.

​Laadukas koulutus on hyvinvointiyhteiskunnan paras turva

​
Ammatillinen koulutus ei ole olemassa vain siksi, että yritykset saisivat uutta työvoimaa tai ilmaisia harjoittelijoita. Kyse on nuorten kasvusta, sivistämisestä ja oikeudesta itsenäiseen, arvokkaaseen elämään.

​Kun ammatillisesta koulutuksesta leikataan, kyse ei ole vain tunneista ja seinistä. Silloin leikataan tavallisten työläisperheiden nuorten tulevaisuudesta. Samalla lasku siirretään vaivihkaa tulevien sukupolvien mielenterveydelle ja yhteiskunnan eheydelle. Meillä ei ole varaa yhteenkään säästöön, joka tehdään nuoren ihmisen kustannuksella. On aika lopettaa luokkayhteiskunnan rakentaminen koulutuksen varjolla, riisua suuryritykset vapaamatkustajan roolista ja palauttaa toiselle asteelle sen tärkein tehtävä: pitää huolta siitä, että jokainen nuori kohdataan arvokkaana ja tasa-arvoisena yhteiskunnan jäsenenä.