Äärioikeisto ei ole enää kaukainen ilmiö, josta luetaan historian kirjoista tai ulkomaiden uutisista. Se on tullut osaksi arkea myös Suomessa, hiljaa mutta määrätietoisesti. Siksi tästä aiheesta on pakko kirjoittaa tunteella ja rehellisesti. Kyse ei ole vain politiikasta vaan arvoista, turvallisuudesta ja siitä millaisessa yhteiskunnassa haluamme elää nyt ja tulevaisuudessa.
Äärioikeistolainen ajattelu perustuu usein pelkoon ja vastakkainasetteluun. Se jakaa ihmiset meihin ja heihin ja rakentaa identiteettiä sulkemisen eikä yhteisöllisyyden varaan. Suomessa tämä näkyy keskustelukulttuurin koventumisena, vähemmistöihin kohdistuvana vihapuheena ja yrityksinä normalisoida ajatuksia, jotka vielä hetki sitten olisivat olleet laajasti tuomittuja. Kun kielenkäyttö kovenee, myös teot seuraavat perässä. Historia opettaa tämän karulla tavalla.
Moni haluaa vähätellä äärioikeiston uhkaa sanomalla, että kyse on vain mielipiteistä. Mutta mielipiteet muokkaavat todellisuutta. Kun kokonaisia ihmisryhmiä kuvataan ongelmina tai uhkina, syntyy ilmapiiri, jossa syrjintä ja jopa väkivalta alkavat tuntua joistakin oikeutetuilta. Suomessa olemme nähneet, miten ääriajattelusta kumpuava väkivalta ei ole teoreettinen uhka vaan todellinen riski. Se horjuttaa luottamusta yhteiskuntaan ja rapauttaa tunnetta siitä, että laki suojelee kaikkia tasapuolisesti.
Maailmalla äärioikeiston nousu on vielä selvempää. Useissa maissa se on kytkeytynyt autoritaarisiin pyrkimyksiin, median vapauden kaventamiseen ja oikeusvaltion heikentämiseen. Kun vallan keskiöön nousee ajatus vahvasta johtajasta ja heikommista, joita saa polkea, demokratia alkaa murentua sisältä käsin. Tämä ei tapahdu yhdessä yössä vaan pienin askelin, joita moni ei huomaa ennen kuin on liian myöhäistä.
Oikeistolainen politiikka ja äärioikeistolainen ajattelu kulkevat valitettavan usein käsi kädessä, vaikka kaikki oikeistolaiset eivät tietenkään ole ääriajattelijoita. Silti on rehellistä sanoa, että talouskuria, yksilön vastuuta ja markkinoiden vapautta korostava ideologia tarjoaa hedelmällisen maaperän ajattelulle, jossa heikoimmassa asemassa olevat nähdään rasitteina. Kun sosiaaliturvaa leikataan ja eriarvoisuus kasvaa, syntyy tyytymättömyyttä, jota äärioikeisto osaa hyödyntää taitavasti. Se lupaa yksinkertaisia ratkaisuja monimutkaisiin ongelmiin ja etsii syyllisiä vääristä paikoista.
Siksi vastustan sekä äärioikeistolaisia että laajempaa oikeistolaista arvopohjaa, joka asettaa taloudellisen tehokkuuden ihmisarvon edelle. Yhteiskunta ei ole yritys, jonka ainoa mittari on voitto. Se on ihmisten verkosto, jossa jokaisen hyvinvointi vaikuttaa kokonaisuuteen. Kun tästä perusajatuksesta luovutaan, avataan ovi kylmälle ja kovalle politiikalle.
Samalla haluan tehdä yhden asian täysin selväksi. En hyväksy äärivasemmiston väkivaltaa, autoritaarisuutta tai demokraattisten rakenteiden halveksuntaa. Kaikki liike, joka pyrkii pakottamaan muut tahtoonsa tai oikeuttamaan väkivallan ideologian nimissä, on tuomittavaa. Tässä ei ole mitään epäselvää.
Silti on virheellistä ja epärehellistä niputtaa vasemmistolainen tasa arvoa, solidaarisuutta ja hyvinvointivaltiota puolustava ajattelu ääriliikkeeksi. Kun vaaditaan, että kaikilla on oikeus ihmisarvoiseen elämään, toimeentuloon ja turvaan, ei ajeta ääriajattelua vaan puolustetaan demokraattisen yhteiskunnan ydintä. Nämä ajatukset eivät pyri sulkemaan ketään ulos vaan laajentamaan sitä piiriä, joka kuuluu mukaan.
