Sairastan itse skitsoaffektiivista mielialahäiriötä. Minulle äänien kuuleminen ei ole mikään etäinen diagnoosi tai leffajuoni, vaan ihan tavallinen osa arkipäivää. Se on saanut minut miettimään, miksi yhteiskunta pelkää tätä asiaa niin paljon ja mitä tapahtuisi, jos uskaltaisimme puhua siitä suoraan.  
 

​Mitä äänien kuuleminen oikeasti on?

​
Monet luulevat, että pään sisällä kuuluvat äänet ovat aina vihaisia, ilkeitä tai käskeviä. Todellisuudessa ne voivat olla hyvinkin erilaisia. Ääni voi olla lohduttava, ystävällinen, pelkkää taustahälyä tai kuin hiljaista kuiskausta. Joskus niistä voi olla jopa hyötyä luovassa työssä, kun oma mieli pallottelee asioita.  

​Minulla äänet muuttuvat sen mukaan, miten väsynyt tai stressaantunut olen. Huonoina päivinä ne voivat olla raskaampia. Silloin ne tuntuvat siltä kuin moni ihminen puhuisi yhtä aikaa täpötäydessä kahvilassa, eikä sieltä pääse pakoon. Toisinaan taas kuulen selkeitä lauseita, jotka vain kommentoivat sitä, mitä parhaillaan teen. Ääni saattaa esimerkiksi kesken tiskaamisen sanoa aivan rauhallisella ja arkisella äänellä: "Kato, tuolla ulkona lentää lintu." Kun oppii ymmärtämään, että nämä äänet ovat vain mielen tuotetta eivätkä ne määritä minua, niiden kanssa oppii elämään rinnakkain.  

​Työelämä ja arki skitsofrenian tai skitsoaffektiivisen mielialahäiriön kanssa

​
Mielenterveysongelmien kanssa eläminen on jatkuvaa tasapainoilua. Minullakin on päiviä, jolloin pelkkä sängystä nouseminen ottaa koville ja mielen kohina vie kaiken energian. Silloin on pakko antaa itselleen lupa levätä ja odottaa, että tilanne rauhoittuu. Nämä vaikeat hetket ovat todellisia.  

​Sairaus on kuitenkin vain yksi osa minua, ei koko elämäni. On tärkeää sanoa ääneen se, mikä usein unohdetaan: jopa skitsofreniaa tai skitsoaffektiivista mielialahäiriötä sairastavat ihmiset pystyvät olemaan täysillä mukana työelämässä, kunhan esimerkiksi lääkitys ja hoitotasapaino ovat kunnossa.  

​Kun vointini on vakaa, teen paljon töitä digitaalisella alalla. Kirjoitan pitkiä blogitekstejä, suunnittelen ja rakennan nettisivuja, päivitän sosiaalista mediaa ja hoidan somemarkkinointia. Se, että kuulen välillä ääniä, ei vie minulta pois kykyä koodata, luoda visuaalisia ilmeitä tai rakentaa toimivia markkinointikampanjoita. Ammattitaito ja intohimo työhön eivät katoa mihinkään oireiden takia.  

​Ennen vanhaan ääniä pidettiin lahjana – entä nykyään?

​
Äänien kuulemista ei ole aina pidetty pelkkänä sairauden merkkinä. Historiassa ja joissakin kulttuureissa sitä on pidetty luovuuden lähteenä, vahvana intuitiona tai henkisenä herkkyytenä. Monet historian tunnetuimmista taiteilijoista ja ajattelijoista ovat eläneet erilaisten mielen ilmiöiden kanssa. Nykyään yhteiskunta kuitenkin katsoo asiaa helposti vain lääkärin näkökulmasta.  

​Tähän haluaa vaikuttaa kansainvälinen Hearing Voices -liike, jota Suomessa edustaa Suomen Moniääniset ry. Heidän viestinsä on yksinkertainen: äänien kuuleminen on vain yksi inhimillinen tapa kokea maailmaa, ei pelkkä biologinen virhe. Suuri osa ääniä kuulevista ihmisistä käy töissä, perustaa perheen ja elää aivan tavallista arkea. Kokemusten hyväksyminen ja niistä avoimesti puhuminen auttavat paljon enemmän kuin oireiden piilottelu ja häpeä.  

​Miten poistetaan äänien kuulemiseen liittyvä häpeä?

​
Jos kohtaamme ääniharhat aina vain pelottavana salaisuutena, pakotamme ihmiset piilottamaan oireensa. Se taas viivästyttää avun hakemista, lisää yksinäisyyttä ja vaikeuttaa oloa entisestään.  

​Kun rikomme hiljaisuuden, rikomme myös häpeän. Maailma muuttuu vasta sitten, kun ymmärrämme, että äänistä huolimatta ihminen voi olla luotettava yrittäjä, luova tekijä ja täysipainoinen työyhteisön jäsen. Me tarvitsemme julkisuuteen tarinoita niistä ihmisistä, jotka pärjäävät arjessa, tekevät töitä ja rakentavat yrityksiä äänistä huolimatta. Emme tarvitse tarinoita vain silloin, kun asiat menevät huonosti.  

​Mielenterveyden ilmiöiden inhimillistäminen on meidän kaikkien etu. Meidän on luotava kouluille, työpaikoille ja lääkäriin sellainen ilmapiiri, jossa oireista voi puhua ilman, että kukaan ei mene paniikkiin tai leimaa meitä heti hulluiksi.  

​Äänien kuulemisen ei pitäisi olla mikään salaisuus, josta kuiskitaan vain suljettujen ovien takana. Se on vain yksi tapa kokea ja jäsentää tätä maailmaa. Älä siis tuomitse ihmistä pelkän diagnoosin perusteella. Oikealla tuella ja sopivalla lääkityksellä kuka tahansa meistä voi elää täyttä, tuottavaa ja itsensä näköistä elämää.